"The Ten Lost Tribes - A World History"

("Kymmenen kadonnutta sukukuntaa - Maailman historia")

Professori Zvi Ben-Dor Benite




Oxford University Press julkaisi vuonna 2009 kirjan "The Ten Lost Tribes - A World History". Oli todella mielenkiintoista saada käsiini tämä kirja, jonka luin onneksi vasta sen jälkeen, kun Abigailin laulu oli julkaistu. Kirjasta löytyi yllättävää tukea romaanille, jonka kirjoittamisessa käytin löytämieni lähteiden lisäksi taiteilijan vapautta. Mutta ehkä vapaus oli sittenkin vain valmiin polun seuraamista.

Kirjoittaja on historian professori Zvi Ben-Dor Benite New Yorkin yliopistosta. Hänen tutkimusaloikseen mainitaan Kiinan historia, islamin historia Kiinassa, maailmanhistoria ja uskonnon historia.

Professori Beniten kirja on puhtaasti tieteellinen historian teos, jossa hän esittelee lähes kaikki mahdolliset vaiheet, miten maailman historiassa on viimeisten 2600 vuoden aikana etsitty Assyriasta kadonneita heprealaisia sukukuntia. Myös arvelut suomalaisten heprealaisuudesta ovat esillä Beniten kirjassa.

Seuraavat poiminnat ovat tiivistelmä prof. Beniten kirjan merkkipaaluista.

***

Pohjois-Israelin 10 sukukuntaa kuljetettiin pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan alkaen vuodesta 722 eKr. Yli sata vuotta myöhemmin myös Etelä-Israelin heimot, "Juuda" siirrettiin Babylonian valtakunnan alueelle. Näitä Juudan heimolaisia alettiin kutsua juutalaisiksi.

Juutalais-roomalainen historioitsija Flavius Josefus (37-100 jKr) kirjoittaa, että kuultuaan Persian kuninkaan Kyyroksen vapautusjulistuksen monet juutalaiset halusivat palata Jerusalemiin, mutta 10 sukukuntaa on edelleen Eufratin toisella puolella. Siellä ne ovat lisääntyneet monilukuisiksi.

Juutalaisten apogryfikirjoihin kuuluva 2. Esran kirja (n. 100 jKr) kertoo, että 10 sukukuntaa lähti Assyriasta kaukaiseen maahan nimeltä Arzareth, joka oli 1,5 vuoden matkan päässä. Tämän "Pseudo-Esran" kirjoituksista tuli lukuisien myöhempien etsijöiden lähtökohta ja myös villien mielikuvitustarinoiden innoittaja.

Kristitty kirjailija Sulpitius Severus (360-420): "Ne kymmenen, jotka olivat aikaisemmin viety pois hajalleen parthialaisten, meedialaisten, intialaisten ja etiopialaisten joukkoon, eivät koskaan palanneet kotimaahansa, ja niitä pidetään vielä nykyäänkin barbaarikansojen vallassa."

Rabbiiniseen kirjallisuuteen kuluva Gemara kertoo: "Mihin hän karkotti Israelin 10 sukukuntaa? Mar Sutran mukaan Afrikiin ja R. Haninan mukaan Salugin vuoristoon." Afrikin arvellaan tarkoittavan Karthagon seutua tai aluetta Etiopiasta Pohjois-Afrikkaan. Salug tulee sanasta sheleg = lumi. Ehkä vuoristo, joka ulottuu Armenian rajoilta Turkmenistaniin ja Afganistaniin.

Palestiinalaisessa Talmud-kirjassa esitetään kolmen rabbin käsitykseksi, että 10 sukukuntaa vaelsi kolmessa osassa. Ensimmäinen vaelsi Sambation-joen toiselle puolelle. Toinen osa kulki Daphneen Antiokiassa. Kolmas osa peittyi pilveen, joka laskeutui heidän päälleen.

Kolmesta eri suunnasta puhuttiin vielä 1100-luvulla värikkäällä mielikuvituksella. Yhden osan sanottiin olevan maan alla, toisen pimeyden vuorten toisella puolella ja kolmannen joen toisella puolella pilven peittämänä.

Vuonna 883 mies nimeltään Eldad saapui Tunisiassa olevaan juutalaisyhteisöön. Hän väitti olevansa kadonneen Daanin sukukunnan jäsen Etiopian jokien takaa. Hän kertoi myös Sebulonin, Asserin ja Naftalin sukukuntien asuvan siellä. Todellisuudessa Eldadin tiedetään olleen Jemenin juutalaisia. Tästä syntyi vielä nykyäänkin oleva käsitys, että Etiopian Falasha-juutalaiset olisivat Daanin sukukuntaa.

Benjamin Tudela (1159-1173) väitti samojen neljän sukukunnan asuvan Aasiassa, osan Kiinan ja Persian välillä, osan Etiopian, Arabian ja Intian välissä.

Vuonna 1524 Roomaan saapui eriskummallinen mies nimeltään David Reuveni, joka sanoi olevansa kadonneen Ruubenin sukukunnan kuningas. Tämä valtiovierailijan tavoin esiintynyt mies tuli tapaamaan Rooman paavia ja pyytämään häneltä sotilaallista apua. Paavi otti hänet ystävällisesti vastaan, mutta vetosi sotilaallisten resurssiensa vähyyteen. Siksi paavi Clement VII kirjoitti David Reuvenin suunnitelmista Portugalin kuninkaalle 4.2.1525 ja pari kuukautta myöhemmin myös Etiopian kuninkaalle. Paavin tapaamisesta alkoi tapahtumasarja, joka sitoi 10 sukukuntaa osaksi monimutkaista poliittista, kaupallista, sotilaallista ja uskonnollista kudosta. David Reuvenin "valtiovierailu" vaikutti osaltaan Euroopan levittäytymiseen Intian valtamerelle, kristinuskon ja islamilaisuuden väliseen globaaliin konfliktiin sekä salaperäisiin tapahtumiin Etiopiassa.

Kristoffer Kolumbus purjehti Amerikkaan 1492. (Oma lisäykseni: Kolumbuksen italialainen nimi Colombo ja espanjalainen Colón olivat molemmat yleisiä juutalaisia sukunimiä). Hän sanoi löytämäänsä Amerikkaa toiseksi maaksi, Arzarethiksi. Tästä syntyi vuosisatoja kestänyt käsitys intiaaneista kadonneina heprealaisina sukukuntina.

Löytöretkien tuloksena avartunut käsitys maailmasta vaati uusia maailmankarttoja. Sebastian Münster (1544) ja Abraham Ortelius (1527-1598) sijoittivat kartoissaan Arzarethin Aasiaan, Tartariaan, koska se oli vielä tutkimatonta aluetta. Mustameri eli Skyytian meri oli sijoitettu lähelle sitä. Nyt skyytit ja 10 sukukuntaa linkitettiin ensimmäisen kerran lähelle toisiaan. Myös tartarit eli tataarit sijoitettiin kartoissa läheiseen suhteeseen kadonneiden heprealaisten kanssa.

Amerikan löytyminen synnytti lisää teorioita. Gilbert Génebrad (1537-1597) kirjoitti chronographian pohjautuen suurelta osin juutalaisiin lähteisiin. Hän kertoi, että 10 sukukuntaa kulki Eufratin ja Tartarian erämaan kautta "Aserethiin" Aasian pohjoisosaan ja sieltä "Greenlandin" kautta Amerikkaan. Perusteluina hänellä olivat traditio ja Kabbalan tiedot, joiden mukaan 10 sukukuntaa ovat eristyksissä. Samoin myös Amerikka oli merten sulkema joka puolelta, ja se oli myös suuri saari tai niemimaa. Näin eteni Génebradin päättelyketju.

1640-luvulla juutalaisuudesta käännytetty Antonio Montezinos kääntyi takaisin juutalaisuuteen päästyään Etelä-Amerikkaan. Hän kertoi tavanneensa siellä alkuperäisiä asukkaita, jotka asuivat joen takana ja olivat rajoitetusti tekemisissä intiaanien kanssa. Nämä salaperäiset asukkaat olivat sanoneet olevansa 10 kadonnutta sukukuntaa. Todisteena muulle maailmalle olivat vain Montezinoksen omat sanat.

Kanariansaariakin ehdotettiin 1500-luvulla kadonneiden sukukuntien asuinpaikaksi, mutta käsitys hylättiin pian, koska sieltä ei löytynyt jälkiä heprealaisesta kielestä eikä tavoista.

José de Viera y Clavijon (1731-1813) mielestä latinalaisen Amerikan intiaanit olivat 10 sukukuntaa. Meksikon intiaaneilta sanottiin löytyneen todisteena heprealaisia sanoja, ympärileikkauskäytäntöä ja muita juutalaisia riittejä ja seremonioita.

Käsitystä intiaanien heprealaisuudesta käytettiin myös poliittisena aseena oikeuttamaan espanjalaisten siirtomaapolitiikka. Amerikan valloituksilla ajateltiin toteutettavan sitä rangaistusta, joka kuului 10 sukukunnalle.

Tähän historian vaiheeseen asti kaikki uutiset 10 kadonneesta sukukunnasta olivat olleet joko huhujen tuotetta, mytologista mielikuvitusta, valheita tai arveluita. Nyt alettiin ajatella, että kadonneet heprealaiset eivät asu jossakin omina heimoinaan, vaan he ovat joko piilossa jonkin muun kansan keskuudessa tai heidän identiteettinsä on piilossa. Siinä tapauksessa he eivät itsekään enää tiedä olevansa heprealaisia.

Diego Andre's Roche (1681) esitti ajatuksen, että ne 10 eivät olisi yhdessä paikassa, vaan niiden jäännöksiä voisi löytyä mistä tahansa matkan varrelta Samarian ja Meksikon väliltä.

Vaikka 10 sukukuntaa loistivat poissaolollaan, ne olivat vahvasti läsnä poliittisessa keskustelussa. Kadonneiden sukukuntien vaiheet olivat keskeisesti esillä Englannin sisäpolitiikassa 1600-1700-luvuilla. Kuningasta vastaan kapinoiville sanottiin käyvän yhtä huonosti kuin kävi 10 sukukunnalle. Myös Amerikan sisällissodan aikana molemmat osapuolet, orjuuden kannattajat ja vastustajat, käyttivät kadonneiden heprealaisten kohtaloa varoittavana esimerkkinä. Ranskan katolisen hallituksen hajotettua hugenotit, heidän sanottiin olevan hajallaan kuin 10 sukukuntaa.

Menasseh Ben-Israelin n. 1650 kirjoittama "Israelin toivo" oli juutalaisten ja kristittyjen yhteisen keskustelun tulos. Hän kirjoitti, että Israel täytyy tuoda takaisin paikalleen, jotta messiaaninen rauha voisi korjata maailman.

1800-luvun alkuun mennessä ajatus intiaaneista israelilaisina oli menettänyt sijansa todisteiden puuttumisen vuoksi. Sitä kehityssuuntaa vastaan nousi mormonismi, joka oli osittain intiaanien israelilaisuus -idean tuote. Tämä teema otettiin mukaan mormonien kirjoituksiin. Orson Pratt (1811-1881) kirjoitti, että heprealaiset kulkivat Mustanmeren ja Kaspianmeren välistä Venäjän kautta Euroopan äärimmäisille pohjoisrannoille ja sieltä Jäämeren kautta pohjoisnavan lähellä olevaan maahan.

Muutama vuosikymmen (1794) ennen mormonismin syntyä merivoimien upseeri, kalvinisti Richard Brothers ilmoitti itsensä profeettana Lontoossa. Hän ennusti, että hän johtaisi seuraajansa ja juutalaiset Jerusalemiin vuonna 1798 rakentaakseen uudestaan kaupungin. Siitä alkoi anglo-israelismi, käsitys että anglo-saksit ovat 10 sukukunnan jälkeläisiä. He olisivat valittu rotu hallitsemaan maailmaa. (Oma huomioni: tukemaan Britannian siirtomaapolitiikkaa).

Englannin radikaalipietismiin sisältyi kaipaus rakentaa Jerusalem Englantiin. 1800-luvulla englantilaisten mielenkiinto siirtyi itse Palestiinaan, maantieteelliseen Pyhään Maahan. Tämä suuntaus kulminoitui Belfastin julistukseen 1917, jossa Hänen Majesteettinsa hallitus lupasi juutalaisille kansallisen kodin Palestiinassa. Kiinnostus kadonneisiin sukukuntiin sai raskaan luokan poliittiset mittasuhteet.

Takaisin 1600-1700-lukujen vaihteeseen. Tartaareita pidettiin kadonneina heprealaisina. Nyt haettiin yhteyttä brittien ja tartaareiden väliltä. Se löytyi Ruotsista, Uppsalasta.

Ruotsalainen Olof Rudbeck Jr (1660-1740), lääketieteen professori Uppsalan yliopistosta sekä tunnettu kasvitieteilijä ja ornitologi, tutki skandinaavien ja balttien alkuperää. Rudbeck Jr oli kiinnostunut Aasian, Skandinavian ja heprean kielten mahdollisista yhteyksistä. Hän piti skyyttejä kymmenen kadonneen sukukunnan jälkeläisinä ja sitä kautta monien Euroopan kansojen esi-isinä. Rudbeck Jr tukeutui Ben-Israelin teoriaan ja jatkoi, että lopulta kadonneet heprealaiset tunkeutuivat pohjolaamme (Septentrionem nostrum). Hänen mielestään 200 jKr-luvun hellenistis-babylonialainen historioitsija Berossus tarkoitti Arzarethia kirjoittaessaan Arsarathasta, joka sijaitsee Pohjois-Armeniassa.

Rudbeck Jr kirjoitti 1727 esseen, joka julkaistiin Ruotsin ensimmäisessä tiedelehdessä Acta Literia Suecia, jossa hän esitti, että eestiläiset, suomalaiset ja lappalaiset ovat Israelin heimojen jäännöksiä. "En tiedä, minne israelilaiset lähtivät, elleivät sinne pohjoisen osaan, missä ei koskaan asunut ihmiskuntaa, ja se matka Euxine-mereltä (Mustameri) Lappiin vaati, johtuen heidän lapsistaan, laumoista, tavaroista ym. ajan, jonka hän (2. Esra) mainitsee, yksi ja puoli vuotta."

Tähän nuorempaan Rudbeckiin ei pidä sekoittaa hänen isäänsä, joka oli osoittanut vähemmän tieteellistä ja harkittua otetta miettiessään Atlantiksen tarua. Hän päätyi sijoittamaan Atlantiksen Ruotsiin ja paratiisin hän sijoitti Torniojokilaaksoon!

Rudbeck nuoremman julkaisujen vaikutuksesta alettiin Englannissa puhua, miten skyyttalaiset israelilaisten jälkeläisinä muuttivat Britanniaan 700-1000 jKr.

Perustelu sille, että britit olisivat Efraimin heimoa, rakentui seuraavasti. 1.Moos.49:22-26 kertoo, että Efraimista tulee kansojen paljous. Mitä muuta tämä voisi olla kuin Englannin maailmanlaajuinen siirtomaavalta, jossa aurinko ei koskaan laske, pääteltiin. USA oli vähän pienemmässä roolissa valtakuntana. Siksi siitä tehtiin Manassen heimo! Myöhemmin, kun osat vaihtuivat näiden välillä, vaihdettiin myös sukukuntia. Mormonismi ja anglo-israelilaisuus käyttivät aggressiivista teologiaa muokkaamaan heprealaisten kadoksissa oloa.

Rabbin poika Joseph Wolff (1795-1862), joka kääntyi kristityksi, ja hänen poikansa palauttivat sukukuntien etsimisen takaisin juutalaisten mielenkiinnon kohteeksi. Jacob Samuel lähti 1837 etsimään niitä Kaukasukselta. Hän väitti löytäneensä heidän jälkeläisiään Dagestanista.

Ortodoksijuutalainen Uziel Haga liittyi USA:n armeijaan 1900 ja lähti Kiinaan boksarikapinan aikana. Haga lähti varsinaisesti etsimään kadonneita heprealaisia ja tuomaan heidät takaisin. Hän kaipasi päästä tekemään uuden liiton heidän kanssaan. Haga oli omasta mielestään löytämäisillään kadonneet heimot, mutta katosikin itse lopullisesti Kiinan levottomissa oloissa.

Myös nousevan ortodoksijuutalaisuuden keskushahmo Vina Gaon piti tärkeänä 10 sukukunnan palauttamista osana messiaanista prosessia. Hänenkin katseensa oli Kiinassa.

Zvi Kasdoi kirjoitti 1928, että 10 sukukuntaa on paikallistettu Dagestanissa ja Georgiassa, Kaukasuksella. Hän piti myös Armenian menneisyyttä israelilaisena.

Yishuv Palestiinan päärabbi Isaac Kook (1865-1935) oli sen teologian pääarkkitehti, joka tähtäsi modernin juutalaisvaltion perustamiseen. Hän muovasi suoran linkin 10 sukukunnan ja tämän pyrkimyksen välille. Samoihin aikoihin lähetettiin maailman johtajille pyyntöjä auttaa 10 sukukunnan tuomisessa takaisin. Ja todella, poliittisilta johtajilta tuli vastauksia! Theodore Roosevelt: "Toivottaen teille … menestystä …I remain Respectfully yours." Woodrow Wilson: "Arvoisa Rabbi, minulla on kunnia vahvistaa vastaanottaneeni kirjeenne ja kirjanne kopion …"

Nykyvuosien konkreettisina löytöinä 1980-1990-luvuilla tuotiin Israeliin tuhansia etiopialaisia "Daanin sukukunnan lapsia", kuten heitä oli alettu kutsua 1973. Samoin satoja perulaisia tuotiin 6.4.2003, jotka olivat kääntyneet juutalaisuuteen. Heidän sijoitettiin muinaisen Samarian kaupungin lähelle. Israelin parlamentti hyväksyi 11.1.2000 Intiasta löytyneen ryhmän, Benei Menassehin juutalaisiksi. He ovat oman perimätietonsa mukaan Manassen sukukuntaa.

"Mutta sukukuntien kadoksissa olo ei ole loppunut", kirjoittaa kirjan kirjoittaja professori Benite. Uziel Haga kirjoitti reilu sata vuotta sitten, että ne 10 sukukuntaa, jotka olivat vuodatettu meistä pois, ovat valtava kyynel, joka ei parane.

Etusivu