Jamato
Kuvan alkuperä löytyy Oswald Storysta jonka linkki löytyy linkeistä!!

nimi: Jamato
Tarinassa: On Tarinan pää henkilö.
ikä: prologissa noin kuukauden vanha mutta heti 1-osassa jo 2-vuotias.
skp: uros.

luonne: Jamato on aika kärsimätön ja ei oikein osaa suhtautua vakavasti johtajan hommaan
johon joutui jo 1-vuotiaana. Tahtoo aina innostua joka asiasta eikä pysy paikoillaan,
ajan myötä kuitenkin oppii olemaan kärsivällinen ja kunnioitettava johtaja.
Jos joku on haavoittunut tai kadonnut Jamaton laumasta, Jamatolle syntyy heti ahdistutsta ja pelkoa.
yleinen luonne on loppuejn lopuksi näitä kaikkea: utelias, rauhallinen, kärsivällinen, ymmärtäväinen, ystävällinen.
ei mielellään flirttaile rakastaa vain ja ainoastaan yli kaiken tyttöystäväänsä Kidaa.

Muuta: Jamato on yksi niistä kolmesta pahuuden lapsesta jotka syntyvät samaan aikaan.
Jamato raukka vaikuttaa kovasti koirien ja susien tulevaisuuteen ja suunnitteleekin sitten itse murhaa toisten hyväksi,
mutta on selvää että jos susia ei pysäytetä NYT historia voi toistaa itseään jolloin maailma mitä ilmeisemmin tuhoutuisi.
Kun Jamato suuttuu toden teolla, rakkauden ja vihan sekoituksena hänen silmänsä muuttuvat punaisiksi jolloin hän saa 'taikavoimia'
Mutta vain silloin kun rakakus ja viha sekoittuvat.

Takaisin..