KESÄ 2009

LUSIKAN MITTA KUOLEMASTA

Arto Ojakankaan kirjoittamassa näytelmässä eletään kesää vuonna 1944. Sotatila Suomessa on jatkunut jo vuosia. Niin rintamalla olevat sotilaat kuin siviiliväestö kotirintamalla pyrkivät selviytymään hankalasta tilanteesta parhaan taitonsa mukaan. Monista välttämättömistä tarvikkeista on puutetta ja tästä johtuvat lieveilmiöt nousevat esille.Poliisi on saanut vihiä mustanpörssin kaupasta ja tutkinta asian johdosta käynnistyy. Samaan aikaan Reino Heinämäki saapuu haavoittumisensa jälkeen kotikylälleen toipumislomalle ja tietenkin myös tapaamaan tyttöystäväänsä Terttua.

Eskolan valttina on tänäkin kesänä hidas mutta varma keskipohjalaishuumori. Mitään syvällistä draamaa ei ole luvissa mutta ei myöskään halpaa navanalushuumoria. Kyläläisistä kaikki ovat omia persoonia. Tästä porukasta ei voi olla pitämättä. Omien seurassa on hauska nauraa itselle ja varmasti näytelmä avautuu muillekin kuin keskipohjalaisille. Jos ei muuten niin todisteena aidosta maakuntahuumorista, jota Kannuksessa vaalitaan kesästä toiseen.

Tiina Ruotsala, Keskipohjanmaa -lehti 1.7. 2009

-Pakko on vedet silmissä nauraa! oli yleinen kommentti Eskolan kesäteatterin näytelmän väliajalla. Tämän vuotinen esitys, Lusikan mitta kuolemasta, on jälleen varsinainen huumoriralli, jossa saa kaivaa nenäliinoja taskusta jatkuvan naurun vuoksi.

Krista Salmela, Lestijoki -lehti 9.7 2009


Aino Granlund
ohjaaja
Julisteen kuva: Marjo Ojakangas
Käsiohjelma ja juliste: Tiina Fors
Näytelmän veistokset: Jorma Heiskanen ja Veikko Murtoniemi
Lavastus: Eskolan kyläyhdistyksen työryhmä
Äänimiehet: Paavo Hautamäki, Paavo Mäkileppilampi ja Jukka Keski-Korpela

ESIINTYJÄT:

Kalle Kurikkala-
Reino - haavoittunut sotilas
Niina Koivuoja-
Terttu - Reinon tyttöystävä
Liisa Kurikkala -
Anni - Reinon sisar
Matleena Mäki-Petäjä -
Aulikki, nuori nainen
Juha Heikkilä -
Antti - mustan pörssin kauppias
Raija Lyly -
Antin vaimo
Maija Mäntykorpi -
Senni - vanhempi nainen
Pirkko Leppänen -
Hanna - vanhempi nainen
Vuokko Sali -
Emma
Antero Iso-Kungas -
Poliisi
Kalevi Hietala-
Kalevi -vanha mies
muusikko, kitara,laulu
Heikki Aho-
Åke - ammattotrokari
muusikko, rummut
Taavi Sikala -
muusikko, viulu
Juha Orjala-
muusikko, haitari

KESÄ 2008

Eskolan kesäteatteri esitti vuonna 2008 edellisvuosien tapaan uuden ja nimenomaan sille kirjoitetun näytelmän. Sata hehtaaria taivasta näytelmän tarina kerto1 vuodesta 1938. Arto Ojakankaan kirjoittama näytelmä on huumorin sävyttämä kuvaus maaseudun perinteisten arvojen muuttumisesta. Muutos henkilöityy Välitalon vanhenevaan isäntään, Josuaan. Tähän saakka talon asiat ovat olleet tiukasti hänen hallinnassaan, mutta tilanne on muuttumassa. Josuan oma kunto alkaa rapistua. Talon kaksi tytärtä ja heitä tavoitteleva renki, Pekka, ajattelevat asioista uudella tavalla. Joskus tuntuu, että jopa Josuan vaimo, Anna, ymmärtää paremmin talon nuorta väkeä kuin miestään.

"Ilta Eskolassa on enemmän kuin vain teatteriesitys.

Ensimmäistä kertaa Eskolassa ohjaava Aino Granlund on rakentanut näytelmän koko upeaa miljöötä hyväksi käyttäen. Parhaimmillaan molemmilla laidoilla tapahtuu, ja se tuo verevyyttä. Varsinkin kun roolihenkilöt uskaltavat ottaa oman tilansa haltuun."

Tiina Ruotsala, Keskipohjanmaa 2.7 2008

Henkilöhahmot olivat samalla uskomattomia ja uskottavia, jokainen jollain tapaa myös tuttuja.

Kaikilla näyttelijöillä oli oma tähtihetkensä, joka sai hersytettyä yleisöltä raikuvat naurut.

Eskolan kesäteatterissa on tehty hienoa työtä

Miia Tiilikainen, Lestijoki 10.7 2008

Ohjaaja Aino Granlund
Talon isäntä, Josua - Antero Iso-Kungas
Talon emäntä, Anna - Maija Mäntykorpi

Talon tytär, Annikki - Satu Hintikka
Talon tytär, Kerttu - Niina Koivuoja
Talon renki, Pekka - Juha Heikkilä

Vihtori Rantamäki - Heikki Aho
Lyyli Rantamäki -Pirkko Leppänen
Kaisa - Vuokko Sali
Sakari - Kalevi Hietala

Salme - Raija Lyly
Elma - Katja Kannussaari
Kirkkoherra - Tapani Eskola
Muusikot: Taavi Sikala, viulu
Päivi Petäjä, harmonikka

Juliste: Tiina Fors, julisteen maalaus Martta Myllylä

Lavastus: Eskolan kyläyhdistyksen työryhmä

Äänentoisto: Kilu Hietala, laitteisto
Paavo Mäki -Leppilampi, äänimies
Paavo Hautamäki, äänimies
Aleksi Eskola, äänimies

Käsikirjoitus: Arto Ojakangas

KESÄ 2007

OSUUSKAUPAN MARIA - näytelmä kuvaa keskipohjalaisen kyläyhteisön elämää 1930 luvun alkupuolella. Näytelmä on paitsi mielenkiintoinen aikalaiskuvaus, myös kuvaus rakkaudesta ja rakastumisesta. Näytelmän mukaan ”kaikki ei tykkää kaikista”, mutta oikea elämänkumppani olisi mukava löytää. Näytelmä alkaa, kun kylällä oleva osuuskaupan myymälä saa uudet kauppa-apulaiset, (entisten ostettua toisensa ja muutettua kirkolle).

Tarina alkaa elää ja usea kylän asukas kokee amorin lähestyvän tai ainakin menevän läheltä ohi, näin syntyy vaikkapa ”ulukorakkautta”, mitä se on? Asia selviää katsomalla esityksen Eskolan kesäteatterissa heinäkuussa 2007.

Käsikirjoitus: Arto Ojakangas
Ohjaus: Helena Honkala
Musiikki: Tuija Tilus

Jos Helsingin serkku nyt tulisi käymään, veisin ehdottomasti hänet perheineen Eskolan kesäteatteriin Kannukseen katsomaan millaista on keskipohjalainen kansanluonne maaseudulla.

Arto Ojakankaan melikuvitus on vilkas ja teksti humoristista. Kieli on sen verran särmikästä,että missään tapauksessa meno ei ole liian pliisua.
Tiina Ruotsala, Keskipohjanmaa 1.7 2007

Osuuskaupan Maria -näytelmä on ihanan huoleton, vaikka rivien välistä pilkotti vakava aihe, rakkaus ja rakkaudettomuus.
Marja-Leena Mattila-Numminen, Lestinjoki 9.7 2007

ESIINTYJÄT:


Kuvat: Anja Jussila

Emilia Lehtomäki -
MARIA, myymäläapulainen
Kalevi Hietala -
PAAVO, myymäläapulainen
Antero Iso-Kungas -
OSKARI, myymälänhoitaja
Juha Heikkilä -
HANNES, mies Eskolasta
Risto Soini -
SAKARI, joutomies
Vuokko Sali -
KAISA, vanha nainen
Päivi Antinoja -
ALMA, opettajatar
Maija Mäntykorpi -
ALIISA, emäntä
Jouko Koskela -
UUNO, isäntä
Pirkko Leppänen -
LYYTI, emäntä/Ii