TEATTERI ESKOLASSA
1920 -luvun taitteessa virinnyt nuorisoseuratoiminta piti sisällään varsin vireää teatteriharrastusta. Näytelmiä saatettiin esittää joinakin vuosina puolen tusinaa. Usein ne olivat lyhyitä pienoisnäytelmiä, iltamaohjelmistoon sopivia. Ainakin vilkkaimpina aikoina näytelmän esittämisen vuoro vaihteli kylän eri osien kesken. Nuorisoseuran lisäksi lähes kaikilla kylällä toimineilla yhdistyksillä oli teatteritoimintaa.
Kuusikymmenluvulla, kun kylä eli voimakkaassa - eikä suinkaan kylän kannalta positiivisessa - murroksessa jo joitakin vuosia kitunut nuorisoseuratoiminta päättyi. Television myötä teatteriesitysten kysyntäkin hiipui.
Uudestaan näytelmä -harrastus virisi 1990 -luvun alussa. Kylätaloprojektin kolmannen vaiheen vihkiäisiin valmistui näytelmä Latvat kiskoilla. Ensiesitys oli ko juhlassa 5.8 1990.
LATVAT KISKOILLA
Latvat kiskoilla on pienimuotoinen näytelmä, joka sijoittuu Pikkuradan rakentamisaikaan. Se kuvaa metsähallituksen
ja paikallisten maanomistajien ristiriitaa, pakkolunastusta ja paikallisten epäluuloja metsärataa kohtaan.
Käsikirjoitus: Arto Ojakangas
Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä
Osissa: Mirja Isohanni, Väinö Myllylä, Veikko Haapalehto, Kirsti Luoma, Helvi Haapalehto, Esko Peltola, Tuomo Kangasniemi, Tuomo Alanko,
Terho Pajukoski, Ismo Ojakangas, Tomi Kurikkala ja Arto Ojakangas
HÖYRYHEPO HUOKASEE
Höyryhepo huokasee valmistui Eskolan museoveturin entisöinnin päättäneeseen "Pikkupässin paluujuhlaan", jota vietettiin 8.8 1993. Se kuvaa kesken matkaa rikkoontuneen veturin aiheuttaa tilannetta jossakin Nevajärven tienoilla. Tarinaan kytkeytyy myös palovahdin ja veturin lämmittäjän välinen romanssi, jota järkyttää junan Lauantaivaunuun kyydinottoon erehtynyt hieno kaupunkilaisneiti.
Käsikirjoitus: Arto Ojakangas
Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä
Osissa: Mirja Isohanni, Veikko Haapalehto, Paavo Mäki-Leppilampi, Kirsti Luoma, Pirkko Leppänen, Katri Simula, Esko Peltola, Tuomo Kangasniemi
HAKANEULA
Hakaneula on kolmas Pikkurata -aiheinen näytelmä. Se on edeltäjiään enemmän lemmentuskia kuvaava. Pikkuradan yksinkertaisen oloinen työmies kun ei oikein ymmärrä edetä eskolailaisen talontytön tahdissa. Tytön isä ei ole ollenkaan ihastunut tyttärensä riijustelukumppanista. Tyttöystävänsä luota hatkat saanut työmies sortuu huonoon seuraan.
Käsikirjoitus: Arto Ojakangas
Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä
Osissa: Mirja Isohanni,Päivi Antinoja, Esko Peltola, Elma Kangasniemi, Pirkko Leppänen,Väinö Myllylä, Timo Ruuttula,Tapani Eskola, Paavo Hautamäki,Toimi Pasanen
Hakaneula esitettiin uudelleen Leppilammen kesäjuhlassa 14.8 1999.
Osissa toisessa esityksessä, kuvassa vasemmalta: Ismo Ojakangas,Päivi Antinoja,Mirja Isohanni,Esko Peltola,Kirsti Luoma,Tuomo Kangasniemi,Tapani Eskola, Pirkko Leppänen,Väinö Myllylä, Paavo Hautamäki,
Hakaneulan jälkimmäinen esitysversio sisältyy Eskola - elävä kylä -videoon.
EUROVAARI
Kolmen Pikkuratanäytelmän jälkeen siirryttiin euroaikaan näytelmässä Eurovaari. Eurovaarin ensiesitys oli Leppilammen kyläjuhlassa kesällä 1998. Siinä tapahtumat sijoittuvat Leppilammen loma ja lepo -lomakylään.
Käsikirjoitus: Arto Ojakangas
Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä
Osissa: Esko Peltola,Pirkko Leppänen,Päivi Antinoja,Kirsti Luoma,Timo Ruuttula,Tapani Eskola, Paavo Hautamäki
Näytelmä löytyy Leppilammen kylä -videolta.
MISSI JA MESIKÄMMEN
Metsästyskausi avattiin Leppilammella 8.9 2000. Sinne valmistui pienoisnäytelmä Missi ja mesikämmen.
Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä
Osissa: Päivi Antinoja,Kirsti Luoma,Tapani Eskola, Paavo Hautamäki, Ismo Ojakangas
Pienoisnäytelmä mukana Elämysten Eskola -kasetilla.
VIDEOELOKUVA KUUROMYKKÄ SAKSALAINEN
 |
Videoelokuva Kuuromykkä saksalainen on kuvaus suomalaisesta maatilamatkailuyrityksestä euroajan puristuksessa. Yritys saa saksalaisen vieraan, joka on rikas ja omituinen. Elokuva on ehdottomasti komedia.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Arto Ojakangas
Kuvaus ja leikkaus: Veli Lesell´
Tuottaja: Jaakko Hautamäki
Lavastus: Pikko Leppänen
Musiikki: Kilu Hietala
Muusikot: Kilu Hietala, Juha Orjala, Heikki Aho
Laulun sanat: Ismo Ojakangas
Kampaaja: Maija Mäntykorpi
Maskeeraus: Heidi Heikkinen
Osissa: Sari Anttila, Jaana Kellokoski, Ismo Ojakangas, Kalevi Uusitalo,
Esa Sankilampi, Päivi Antinoja, Kirsti Luoma, Paavo Mäki-Leppilampi, Petri Keltaniemi,
Pirkko Leppänen,Tapani Eskola, Tuomo Kangasniemi, Pauli Mäki-Leppilampi,
Mirja Isohanni, Salli Mäki-Petäjä, Jaakko Hautamäki ja Arto Ojakangas |
 |
Eskolan kesäteatterin avajaisjuhla pidettiin Kannuksen kotiseutupäivien
yhteydessä 27.7 2003. Kesäteatterin ensimmäisenä näytelmänä
esitettiin vanhankotimiljööseen sijoittuva kevyt kesäkomedia
VELJET KESKENÄÄN.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Arto Ojakangas
Osissa: Paavo Hautamäki, Antero Iso-Kungas, Päivi Antinoja, Jaana Luomala,
Pirko Leppänen, Kirsti Luoma, Maija Mäntykorpi ja Katja Kannussaari |