Historiasta nykypäivään
Eskolan Eskojen perustava kokous oli vuonna 1925 ja seuraksi rekisteröinti tapahtui seuraavana vuonna eli vuonna 1926, jota on pidetty sitten varsinaisena perustamisvuotena. Muutaman erittäin aktiivisen vuoden toimimisen jälkeen toiminta hiipui, kunnes jälleen asukasmäärän kasvaessa kylällä vuonna 1946 alettiin toimintaa taas herätellä. Uudelleen yhdistykseksi rekisteröidyttiin 3.4.1952.
Toiminta-alueenamme on Kannuksen kaupungin Eskolan kylä.
Tarkoituksenamme on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni ihminen harrastaisi kylällämme kunto-, kilpa- tai jopa huippu-urheilua edellytystensä mukaisesti.
Panostamme erityisesti lasten liikuntaharrastusten innostamiseen ja tukemiseen sekä yhteisiin liikuntatapahtumiin, joihin kaikki voivat osallistua ikään katsomatta kuntonsa mukaan. Pyrimme tarjoamaan elämyksiä ja haluamme auttaa kyläläisiä löytämään liikunnan ilon hyödyntämällä monipuolisia mahdollisuuksia, joita kylällämme on.
Nykyinen toiminta
Eskojen vuosi alkaa heti tammi-helmikuussa keleistä riippuen luisteluilloilla, joita pidetään kerran viikossa Hanhinevan koulun kaukalolla. Samoihin aikoihin koululla alkaa naisten lentopallo ja poikien sählykerho, jonka toimintaa Eskot on yhdessä kyläyhdistyksen ja vanhempainyhdistyksen kanssa järjestämässä.
Laskiaisen tienoilla on perinteinen mäenlaskupäivä makkaranpaistoineen Montulla. Sitä seuraa hiihtopäivä Mustanlammenkämpälle ja jossain välissä järjestämme myös Kuutamohiihdon samalle paikalle. Sitten tullaankin pääsiäiseen. Eskolan Eskot on jo muutamana edellisenä vuonna järjestänyt pääsiäiskokkotapahtuman talkooväen ja johtokunnan voimin. Kokko on kerännyt perinteisesti paljon väkeä ja se on yksi suurimmista tapahtumistamme.
Toukokuussa kiipeämme Viitajärvellä lintutorniin valtakunnallisen Tornien Taisto –lintubongauskisan merkeissä. Tapahtuma alkaa aamulla klo 5 ja loppuu iltapäivällä klo 13. Se on elämys, jota suosittelen kaikille kokeiltavaksi. Siinä voi kokea luonnon kauneuden ja rauhan tämän hektisen elämänrytmin keskellä.
Pyöräilypäivä on myös toukokuussa ja se järjestetään tästä kesästä lähtien siten, että matka on sopiva myös lapsiperheille.
Pikkuratavaellus kesäkuun alussa on yksi suurimmista Eskolan Eskojen järjestämistä tapahtumista. Tapahtuman tulevaisuus on vielä avoin. Monenako kesänä se tullaan kävelemään, vielä ei ole tietoa.
Kesäkuussa koulujen loputtua alkavat myös ikäkausikilpailut ja niitä pidetään koulun kentällä kerran viikossa.
Heinäkuussa teemme perinteisesti retken huvipuistoon Alahärmän Powerparkiin. Niin myös tänä kesänä.
Kesän toimintaan avuksi olemme palkanneet muutamia kylän nuoria kesätyöntekijöiksi.
Olemme myös osaltamme yrittäneet pitää huolta Maauimalasta esimerkiksi maalaus- ja kunnostustalkoiden merkeissä. Laituria ja kesäkioskin edustaa on kunnostettu pyynnöstämme kaupungin toimesta. Ja yhdessä Kannuksen kaupungin kanssa olemme ruopanneet säännöllisesti parin vuoden välein Maauimalan pohjan pitääksemme veden uimakelpoisena ja puhtaana. Maauimala on yksi Kannuksen suosituimmista uimapaikoista.
Syksyllä pidetään onkikilpailut Nestorin montulla ja ulkoilupäivä Pihlajakankaan kodalle.
Unohtamatta mainita Eskolan Agility-harrastajia, joiden toimintaa olemme sitäkin tukeneet. Tulevaisuudessa on aikomus järjestää talvella myös pilkkikilpailut. Kaikki ideat, toiveet ja ehdotukset ovat tervetulleita.
Näkyvimpänä saavutuksenamme ovat Hanhinevan koulun pihalle pystytetyt liikunta- ja leikkitelineet, jotka hankittiin keräyskampanjamme tuotoilla. Hanke oli mittava pieneltä yhdistykseltä. Keräyslupineen, yhdistyksille ja yrityksille lähetettyine keräyskirjeineen sekä lopulta rahankeräystilityksineen hankkeeseen kului useita vapaaehtoisia työtunteja.
Eskolan Eskoista voisin kertoa vielä sen verran, että enimmillään jäseniä Eskoissa on ollut vuonna 1971, jäsenmäärä oli silloin 311. Nykyisin jäseniä on n. 150.
Lopuksi rohkenen vapaasti lainata lauseen Eskojen historiikista: “Eskolan Eskot on aina ollut osa Eskolan kylän identiteettiä“.
Suurta ylpeyttä ja kunnioitusta tuntien toimintamme jatkuu edelleen aktiivisesti. Tervetuloa kaikki mukaan!
Miia Hanni
Johtokunta
Miia Hanni puheenjohtaja (yhteydenotot: puh. 0400 523318/046 683 7684, emai: miia.hanni@kotinet.com)
Katja Leppänen varapuheenjohtaja
Satu Niemelä sihteeri
Juhani Hautamäki rahastonhoitaja
Esko Eskola, Hannu Rättyä, Mauri Uutela, Marjatta Seppälä