Huiskuhännät
BH TK1 TK2 RTK1 RTK2 RTK3 RTK4 Kowhai Noname Warrior


Päiväkirja

Woody

Omistaja

Pennut

Bobby-quarter

In memorian

Linkit

Etusivu


Sateenkaarisilta



Giara elämäsä ekassa möllitokosa 2006
(C) Leena Partanen


Giara pienenä koiranpennun alkuna 2004 <3
(C) Susanna Kuusela


Giara noin 3 vuotiaana

 

 

 

BH RTK1 Story Goes Tommy Girl
24.9.2004 - 22.6.2018

Jos ajan saisin takaisin
sen meidän yhteisen retken,
mitä siitä muuttaisin?
Vain sen viimeisen hetken.

Olisin tahtonut olla vierelläsi,
hellästi sylissä pitää.
Kulkea tukien kanssasi,
antaa voimia lisää.

Lähdithän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden.
Lähdithän kivutta tuskatta
luo jo meitä ennen menneiden.

Tule uniini, päivien ajatuksiin,
jää sydämeeni asumaan.
Kaipaan sinua, kaipaan niin,
sydämeeni jää lohduttamaan <3 "

Elämäni surullisin päivä. Giaran oli annettava mennä. Puolitoista kuukautta kesti ennenkuin pystyin edes ajattelemaan asiasta tarkemmin kirjoittamista. Giara oli se ensimmäiseni, ensimmäinen jonka pienenä pentuna hain kotiin. Se kulki mukanani lukion, valmistujaiset, omaan kotiin muuton, ensimmäiset erot poikaystävistä, Jarin elämääni löytämisen,uusien koira vauvojen tulon, yliopistoelämän, valmistumisen sieltä, oman talon oston sekä oikeisiin töihin lähdön. Se nukkui vieressäni kuunnellen kaikki nuoren - ja myöhemmin aikuisen - naisen murheet, riemuitsi kanssani elämän iloissa ja tärkeimpänä - se oli aina paikalla. Miten ilman Giaraa voi edes kuvitella elämää?

Tiedän, Giara sai elää pitkän elämän ja viettää täällä maanpäällä aikaa kauan. Siitä huolimatta koen epäreiluksi sen miten hänet minulta riistettiin. Giara voisi olla vielä täällä.

Giaran elämä päättyi juhannus perjantaina 2018 pyörätiellä hänen päälleen ajaneen auton aiheuttamiin vammoihin, joiden johdosta Giara täytyi päivystyksessä päästää pois luotamme. Isäni ja äitini, joiden luona Giara oli hoidossa, olivat saattamassa Giaraa viimeisellä matkalla. Itse olin toisella puolella Suomea enkä voinut olla mukana saattamassa ystävääni vaikka kuinka olisin halunnut. Se puhelu joka katkaisi juhannuksen vieton on jäänyt syvälle sisimpääni, sellaista puhelua ei toivo kenellekään.

Nyt tätä kirjoittaessani on Giaran kuolemasta kulunut puolitoista kuukautta. Nyt pystyn jo hieman hymyilemään. Muistot ovat onneksi luonani ja Giara todella jätti niitä paljon! Giaran kanssa opeteltiin koiraharrastusten maailmaan. TOKO-kokeissa aiheutimme huvitusta heikolla sääntötuntemuksellamme ja liikkeenohjaajaan housuissa roikkumisella. Oulun kaduilla juoksimme pakoon piisameita ja hiihtoladuilla saattoi joskus hiihtäjän sauva joutua Giaran matkaan. Hakumetsästä tuli kerran naapurin saunavasta. "Naton salaisessa tutkimuslaitoksessa" tuli seikkailtua ja junan vaunussa ohi meneviä tolppia tuijoteltua. Giara oli sellainen persoona, että toista ei varmasti koskaan tule. Koira täynnä energiaa ja elämäniloa. Koira, joka auttoi minua matkalla aikuisuuteen, ystävä <3

Giaran vanhoille sivuille pääset tästä.

 

 

Fi ja S MVA Safe Keeper's Anarkist " Wanda"
23.6.2006 - 15.12.2017

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vain vähän,
yhtäkkeä vain huomaa,
se päättyikin tähän.
Ei kulje mukana valkoinen ystävä,
jäljellä on vain suuri ikävä.

Vaikka Wanda jo vanha koira olikin ja muutaman lisäelämän tässä maailmassa käytti, niin silti tämä menetys tuntui niin yhtäkkiseltä. Vain päivää aiemmin käytiin vielä ihan normaalisti lenkillä. Wanda oli iloinen ja pirteä. Elämää täynnä oleva olento. Viimeisenä päivänä kotona makasi ystävä, joka silmillään pyysi, että nyt on aika. Hännän pää heilahti hyvästiksi vaisusti kolme kertaa. Mitään muuta ei valkoinen ystäväni jaksanut enää liikuttaa. Onneksi ymmärrys ei tarvitse aina sen enempää Oli aika tehdä se kaikista suurin palvelus, jonka voin ystävälleni tehdä.

Eläinlääkäri epäili, että Wanda oli todennäköisesti osittain halvaantunut. Ainoa järkevä syy, mitä keksimme, oli että sen selässä jo 5 vuotta aiemmin kuvattu spondyloosin alku oli edennyt rikki olevan polven vuoksi vuosien varrella ja hyvin todennäköisesti Wandan kohtaloksi koitui murtunut spondyloosi silta. Ainoa asia mistä olen kiitollinen, että Wanda pääsi pois tuskistaan nopeasti, eikä tarvinnut miettiä, onko jo aika. Tällä kertaa ei ystäväni hyväksi ollut enää mitään tehtävissä.

Wanda oli elämäni ensimmäinen valkoinenpaimen. Se sai minut rakastumaan tähän rotuun. Wanda oli suuri persoona, joka jätti unohtumattomia muistoja meistä monelle. Koira, joka halusi aina istua ihmisten vieressä penkillä, koira joka istui aina selkä menosuuntaan - kulkupelistä riippumatta, koira jolle mikään puu ei ollut liian suuri kaataa, koira, joka aina touhusi jotakin. Minulle Wanda oli koira, jonka kanssa sain pitkästä aikaa kokea miten helppoa elämä oli sellainen koiran kanssa joka luottaa ihmisiin täysin. Wanda oli koira, joka toi minut takaisin koiraharrastusten maailmaan.

Kiitos kaikesta rakas ystäväni, siellä jossain taas kohdataan <3

Wandan vanhoille sivuille pääset tästä linkistä.

 

 


(C) Tiina Kankaanpää

 

 


Pepi ja Henna 90- luvun lopulla :)



Pepi ja Henna 90-luvun alussa :)

 

 

Pepi
Kesäkuu 1985 - Syksy 1998

Puoli vuotta ennen syntymääni meille muutti ajokoiran ja cockerspanielin sekoitus Pepi, jonka kanssa kasvoin teini-ikään asti. Pepi kuoli 13,5 vuotiaana, minun ollessani 13 vuotias. Pepi oli minulle hyvin rakas. Sen kanssa leikin ja opettelin jos vaikka minkälaisia temppuja aina kun se vain metsästysreissuiltaan jaksoi. Naapurit ihmettelivät kun minä meidän 10 vuotiaalle koirallemme opetin Tokon liikkeitä ja kaikkia muitakin hassunkurisia temppuja. Tulipahan niillekin todistettua, että kyllä vanha koira oppii uusia temppuja ;) 13 vuotiaana Pepin kunto alkoi yhtä-äkkisesti heiketä, sen huomasi heti että nyt oli Pepillä elinpäivät vähissä. Pepi oli elämänsä aikana joutunut kahteen autokolariin, se oli juossut tikun rintakehästään läpi, sen häntä oli murtunut ja jalka vahingoittunut ,silti se eli pitkän ja onnellisen elämän, terveenä ja iloisena. Vasta vanhuus ja sen tuomat ongelmat saivat tämän taistelijan nujertumaan. Pepi lopetettiin sen menetettyä kuulonsa, aluskarvansa, voimansa, näkönsä ja muutenkin kaiken mikä teki sen elämästä elämisen arvoisen. Minä muistan hänet silti aina vahvana ja upeana koirana.

Harmaa pilvimatto tiellä sinisen taivaan.
Tuuli puhaltaa,
samaan aikaan ystävääni kaipaan.
Eriväriset lehdet, vihreä ja keltainen.
Muistuttaa minua hänestä jok'ikinen.
Katseeni jähmettyy,
Tuuli pysähtyy.
Pieni koira alla puiden.
Hetki tää meidän on.
Ikuinen.
Viimeinen.>
 


Alexandra " Santtu"
1.6.1994 - 10.8.2007

Yksi on poissa elämästäni
Santun oli aika lähteä.

Kuinka nopeaa vuodet vierivätkään.. Siitä on melkolailla tasan kymmenen vuotta, kun ruskeapilkkuinen toffee nenä otti paikkansa sydämessäni. Jos Pepi toimi lapsuuteni vartijana niin Santtu toimi vähintään yhtä hyvin teinivuosieni tukipilarina. Santun poskea vasten tuli itkettyä monet kyyneleet ensi rakkauksista, ystävien kanssa riitelyistä ja kaikista muista nuoren tytön ongelmista. Santtu opetti minulle niin paljon elämänsä aikana. Se oli oma persoonansa, kiltti ja ihana koira meille ihmisille. Minun ensimmäinen ihka oma karvaturrini.

Minä katselin sinua pitkään ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?

Sinä teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja kun nyt päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain-
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää-

sillä sinne sinut nukkumaan kannan
alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää
tahdon kuulla tämän kerran, niin hyvää ja elävää.

Mä en usko tarua ollenkaan,
etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
ei niin hän tehdä saisi.

Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista-
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös, sitä sieluaan.

Santtu päästettiin taivaaseen sen mentyä nopeasti todella heikkoon kuntoon. Se ei pystynyt yksin liikkumaan, ei syömään. Se makasi vain. Vanhan koiran pitkä elämä oli tullut tiensä päähän ja minun oli annettava sen viimein mennä.

Nuku rauhassa rakas ystäväni.

Santun vanhoille sivuille pääset tästä