Harrastuksiimme kuuluvat näyttelyt, toko ja pk-jälki.
Näyttelyissä käymme harvakseltaan muutaman
kerran vuodessa.Tokoa ja pk-jälkeä treenaamme säännöllisesti. Tällä hetkellä osallistumme Kalajoen Koiraharrastajat ry:n ja Lohtajan Palveluskoiraharrastajat ry:n toimintaan. Aikaisempi seuramme oli Lapuan Koiraharrastajat ry, jonka opeista saimme innostuksen jatkaa harrastustoimintaa eteenpäin.
Olemme avoimia kokeilemaan meille vieraampia lajeja ja sen myötä olemme tutustuneet myös agilityn ja paimennuksen saloihin. Vuosittain pyrimme osallistumaan jollekin mielenkiintoiselle leirille tai intensiivikurssille. Suoritettuna on myös Kennelliiton kasvattajakurssit sekä tokon koulutusohjaajakurssi.

Asumme rauhallisella maaseudulla omakotitalossa. Suuri piha-alueemme rajoittuu metsään, joten päivittäiset metsälenkit kuuluvat myös harrastuksiimme. Pihamaallamme ulkoillessaan, koirat saavat olla vapaana, joten he ovat monenlaisissa arjenaskareissa aktiivisesti mukana. |