Himangan Judoseura

 

Aikuisten vyökoe

Aikuisilla on vyökoe tiistaina 15.6. kello 19.00 alkaen. Normaalit harjoitukset on silloin peruttu. Torstaina käännellään normaalisti kesäaikataulun mukaan.

Kesäleirit

Alustavasti on suunniteltu, että seurasta lähdetään tänä kesänä porukalla Eloleirille. Leiri järjestetään Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa 29.7.-1.8. Tarkemmat tiedot leiristä löytyy täältä ->

Nimenhuutoon avataan alustava ilmoittautuminen, jonne kaikkia mukaan haluavia pyydetään ilmoittautumaan. Ilmoittautuminen on siis poikkeuksellisesti alustava ja sen perusteella reissua suunnitellaan eteenpäin.

Ilmoittautumiseen ->

Muut leirit

Muillakin leireillä saa toki käydä. Leireistä löytyy kutsut Judoliiton tapahtumakalenterista. Jos olet halukas lähtemään jollekin leirille niin tule sanomaan siitä Juhanille, niin laitetaan reissu kuntoon.  Hyviä leirejä on ainakin Lapinlahdella, Helsingissä, Turussa ja Heinävedellä eli tapahtumaa kyllä riittää.


Koyama-shiai

Kevään viimeinen kilpailu käytiin viikonloppuna Rovaniemellä Ounasvaaran urheiluopistolla. Himangalta kisaan osallistui kolmen hengen joukkue, jonka tuomisina oli kolme mitalia.

Juhani osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa noin 15 vuoteen ja tulos oli aivan kohtuullinen. Pari ensimmäistä ottelua hoidettiin kotiin hienosti, mutta finaalissa tuli niukka tappio jatkoajan loppupuolella. Tuloksena siis hopeaa yhdistetyssä M-73 sarjassa.

Aktiivisemmin kisailleet tytöt ottelivat hyvällä rutiinilla. Essi Saarenpää otteli hienosti sekä iältään että kooltaan isompien sarjassa. 7 hengen tuplapoolista selviydyttiin hienosti jatkoon kahdella selvällä voitolla. Kolmattakin ottelua Essi johti selvästi, mutta vastustaja käänsi ottelun viime hetkillä. Semifinaalissa Essi otteli vahvasti, mutta loppukiri ei riittänyt voittoon, joten tuloksena pronssinen mitali.

Kisakokenein himankalainen Juulia Yli-Torvi otteli oman poolinsa ottelut hyvin. Tällä kertaan esitykset eivät riittäneet kolmatta sijaa ylemmäksi.

Kisojen myötä Himangan Judoseura siirtyy siis kisalomalle harjoittelemaan uusia kuvioita syksyn koitoksia varten.

Kisakuvia listätty kuvablogiin, kiitokset Raahen Judon Jonne Impolalle, parempilaatuiset kuvat on saatu häneltä.

Lestijoen juttu kisoista löytyy täältä ->

Budo Nord Cup 2010

Juhanin raportti tuomarimatkalta on julkaistu liiton sivuilla. Tuomarikuulumisia lukemaan pääsee täältä ->

Judossa mukana

Facebook

Kalajoki Akatemia

Kensapuu Oy

Himangan Osuuspankki

Vierailuja 16.6.-09 alkaen

Free Hit Counters