Antti Rantonen (1877-1961)                     Antti Rantonen                 Väinö Savikoski
Haapavetinen maanviljelijä Antti Rantonen tunnetaan
myös nimellä Antti-Eno.  Kansanmusiikin tutkija
A.O.Väisänen tapasi Rantosen Helsingin laulujuhlilla
1921 ja sekä nuotinsi Rantoselta ohjelmistoa että käytti
Rantosta vakioesiintyjänä kansanmusiikkiaiheisissa
radio-ohjelmissa.  Rantonen pidetään viimeisenä
 suurena 5-kielisen kanteleen taitajana, Väinämöisen
 viimeisena eloon jääneenä poikalapsena.  Rantonen ei
 ollut pelkästään 5-kielisen kanteleensoiton mestari ja
kehittäjä vaan myös isomman kotikanteleen soiton
monenkertainen mestari.
  Antti Rantosen 5-kielisen kanteleen soittotyyli
kutsutaan usein "sekatyyliksi" joka tarkoittaa
sulkusointujen käyttö melodianäppäilyn sekaan.
Rantonen yhdisti nämä kaksi soittotapaa nerokkaalla
tavalla joka minimoi sormien liikkeitä ja eksymisiä.      
Rantonen muunteli soittoaan taitavasti. Lisää tästä         
 tyylistä löytyy opetussivuilla .                                             kuuluisa vanha Haapaveden yhtye   Ilona Porma                      
                                                                                              the famous old Haapavesi group
Antti Rantonen:  Antti Rantonen (1877-1961) was a farmer from Haapavesi, also known as "Uncle Antti".  The famous folk music researcher A.O. Väisänen met Antti at the Helskinki song festival in 1921 and later transcribed his repertoire and used Rantonen as a regular on radio programs.  Rantonen is considered the last great master of 5-string kantele, the last living son of Väinämöinen, the famous kanteleplayer in the Finnish national epic, the Kalevala.  Rantonen was not just a master and developer of 5-string kanteleplaying but a champion of the larger "koti-" or "home-" (large diatonic) kantele as well.

Antti Rantonen's style for playing 5-string kantele is often described as "mixed style" it employs both melodypicking and strumming of chords.  Rantonen combined these two styles in a genious fashion that minimised both finger movement and the possibility of losing finger positions.  He also played with constant variations.  More about his style can be found in the instructional section .