Olen päättänyt sulkea kotisivuni tammikuussa 2008. Avasin ensimmäiset kotisivuni vuonna 2001, esitelläkseni multimedian ja graafisen alan opiskelun ohessa syntyneitä teoksiani. Esittelin osaamistani valokuvauksessa, ääni-ilmaisussa sekä sanataiteessa. Aloin tarjota teoksiani bändeille, artisteille jne. Sain vuosien aikana useampia työtilauksia kuin palkkioita. Antaakseni mahdollisuuden muodostaa minusta todellisuutta vastaavan mielikuvan, lisäsin kotisivuilleni syvällisen kuvauksen menneisyydestäni ja persoonallisuuteni muodostumisesta. Tuntui luontevalta kertoa itsestäni sellaisia asioita, joiden tiedostaminen mahdollistaa olemukseni tunnistamisen ja ymmärtämisen. Toivoin näin menetellessäni myös vierailijoiden jakavan itsestään minulle sen mitä he itsestään tiedostivat. He pitivät kuitenkin mieluumin kiinni peloistaan. Sivujeni tekstisisältö, ollessaan syvällistä ja tunteellista, sai vierailijat ajattelemaan synkkiä ja torjuttuja tunteitaan, joiden vaikutus antoi sävyn heidän antamilleen palautteille. Palaute käsitteli usein sellaisia asioita jotka vierailija on saanut vapauden itse tulkita tai ymmärtää, ja aina ne olivat minua, olemustani ja ajatuksiani vastaan. Jouduin puolustelemaan omia ajatuksiani, silloinkin kun ne koskivat vain minua itseäni, yksinäisyyttäni, yksilöllisyyttäni, kurjuuttani ja onneani. Ajatukseni olivat kuin laineita joista tahdoin antaa muidenkin nauttia, mutta sen sijaan ravistelin heidät hereille reikäisissä veneissään ja haaveiden hiekkalinnoissaan. He jotka tahtoivat käyttää osaamistani ja luovuuttani omaksi edukseen, eivät ymmärtäneet sen toteutumisen ehtoja ja sitä ettei heidän rahansa toimi luovuuteni valuuttana. Minulle on annettu ”vapaat kädet” toteuttaa teoksia, jotka eivät kuitenkaan olleet mieluisia. Vapauden ja improvisaation ongelma onkin juuri se että vastaannoton on oltava odotuksetonta, sillä ennakkoluulojen varjoissa on pettymyksen aiheuttajat. Jos asiakas ei paljasta mieltymyksiään, niiden tyydyttämisessä onnistuminen on jo ennakkoluuloinen odotus, olettamus että mieltymyksemme kohtaisivat sokeana ja nälkäisinä. Emme kuitenkaan näe enää samoja asioita, eikä nälkämme yhdistä meitä.                                                                                                    // Jani Matinlauri