Tila sijaitsee Alavieskassa Ylikäännän kylällä. Valtatie kahdeksalta Kalajoen eteläpuolta Ylivieskaan päin noin kahdeksantoista kilometriä. Ylikäännän viljavan peltoaukean jälkeen kääntyy vasemmalle Mäntylänmäentie, jossa tilan talousrakennus ja tuotantorakennukset sijaitevat. Matkaa Alavieskan keskustaan on noin kuusi kilometriä.
Asuinrakennus ja vanha tuotantorakennus on rakennettu kuusikymmentäluvulla. Vanha lypsykarjanavetta on peruskorjattu kahdekankymmentäluvun alkaessa ritiläpohjaiseksi lietelanta navetaksi, jossa alkoi välitysvasikoihin perustuva naudanlihan tuotanto. Vuoden 2003 loppuun kasvattamo toimi vieroitettujen pihvivasikoiden loppukasvattamona. Vuonna 1996 rakennetussa ja vuonna 2000 lajennetussa kylmäpihatossa on reilut tilat noin neljällekymmenelle lehmälle sekä siitokseen jätettäville hiehoille. Pihattoa laajennettiin jälleen kesällä 2003. Uusimmassa laajennuksessa karsinat toteutettiin vinokuivekepohja periaatteella. Vieroituksen jälkeen vasikat siirretään kasvamaan vinokuivike karsinoihin ja näinollen koko karja on saman katon alla. Säilörehun jako ja kuivikkeen levittäminen onnistuu nyt koko karjalle koneellisesti.
Tilan emolehmätuotanto on aloitettu vuonna 1997. Emolehmiä ja hiehoja on ostettu useilta eri kasvattajilta Suomesta. Tuotanto perustuu puhtaaseen Ranskalaista alkuperää olevaan limousin pihvikarjaan. Tila kuuluu Suomen kotieläinjalostusosuuskunnan emolehmätarkkailuun. Tarkkailuraportteihin perustuen valitaan vuosittain perimältään parhaat sonnivasikat myytävien jalostussonnien listalle, sekä parhaat lehmävasikat karjan uudistamiseen.