LINNUSTON LEVINNEISYYSMUUTOKSISTA NIVALASSA 30 VUODEN AIKANA

Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys juhlii tänä vuonna 30 vuotta. Yhdistys tekee juhlan kunniaksi alueellaan lintupaikkaopas-kirjan, joka koskee myös Nivalaa. Maassamme on menossa viisivuotinen selvitys linnuston levinneisyydestä. Lintujen tarkkailijat ovat tähän mennessä tallentaneet havaintoja kolmelta eri vuodelta, joten väliarviointia voidaan suorittaa. Edellisestä yli 2000 harrastajan aikaansaamasta valtakunnallisesta linnuston levinneisyyskartoituksesta on kulunut 30 vuotta. (1974 - 79) Havaintomäärät ovat saavuttaneet ja ylittäneet meneillään olevassa linnuston levinneisyyskartoituksessa vanhan kartoituksen havaintomäärän. Havainnot painottuvat etelään ja länteen. Tulevina kahtena vuotena havaintojen teon tuleekin painottua itään ja pohjoiseen, jotta levinneisyyskartoituksesta saadaan kattava. Vanhaa ja uutta kartoitusta vertailemalla saadaan selville linnustossa tapahtuneita muutoksia. Euroopan lintuatlas oli vuosina 1986 - 1989. Siinä ruutujen koko oli 50km X 50km. Nivalassa ja sen lähiympäristössä meneillään olevassa kartoituksessa tilanne on niin kattava, että analyysin voi tehdä. Samalla selviää se, onko vielä paikattavaa?

 30 vuotena lintuharrastus on laajentunut ja tallennusmenetelmät kehittyneet aivan uudelle tasolle. Jokainen harrastaja voi tallentaa tunnistamiaan tietoja sähköisesti lintuatlasjärjestelmään. Lintuja havainnoidaan 10 km X 10 km ruudustoissa. Jokaiselle ruudulle on pisteytetty havaintojen summasta kertyvä laatutaso (Kuinka hyvin ruutu on tutkittu). Prosenttien laskuun vaikuttavassa tutkittujen ruutujen määrässä on nähtävissä pientä heittoa, millä ei ole merkitystä.  Ehkä laajat vesistöt tuovat oman ongelmansa.

Nivala saa peruslintujen lisäksi vaikutteita eteläisestä, pohjoisesta ja jopa kaikuja merellisestä linnustosta. Tein eri laskennoista vertailua Nivalaa koskevien ruutujen osalta. Vuosien 1974 -79 kartoituksessa havaittiin kaikkiaan 132 eri lintulajia. Meneillään olevassa kartoituksessa on havaittu tähän mennessä enemmän, eli 149 eri lajia. Yksi suuri selitys on se, että havaintojen määrä on kasvanut. Esimerkiksi vuoden 2007 kesällä Nivala - Haapajärvi alueella suoritettiin ns. ”pinnaralli”. Tämä seitsemän joukkueen 18-tunnin mittaisessa tapahtumassa havaittiin ennätysmäärä, eli 136 eri lintulajia. Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sivuilla Nivalan osalle on kirjautunut kaikkiaan yli 200 eri lintulajia. Siinä on havaitut muutto- ja vaelluslinnut mukana.

Linnustossa on tapahtunut osittain myös aitoa muutosta. Jokavuotiseksi pesijäksi, yleiseksi peruslinnustoksi voidaan molemmissa kartoituksissa arvioida noin 85 eri lintulajia. Näille lintulajeille löytyy ravintoa pesimiseen joka kesä. Epäsäännöllisiä pesijöitä on yli kymmenen lajia. Myyrätilanne, puiden siemen- ja marjasato tai keväinen muuttosää vaikuttavat vuotuiseen lajistoomme. Pöllöjen ja käpylintujen ravintotilanne vaihtelee vuosittain suuresti.

Ilmaston kehitystä perustellaan pitemmällä ajanjaksolla monissa asioissa selittäväksi tekijäksi.

Vuoden 1987 talvella oli kovat pakkaset, mikä vaikutti vähentävästi eläimistöön.

Kuitenkin sen jälkeen vuosien lämpötila on pääsääntöisesti ollut keskimääräistä korkeampi.

Talvehtivat lintumme ovat voineet paremmin ja osa lajeista levittäytynyt pohjoista kohti. Muutamille lumen vähyys ja myöhäisyys on ollut haitaksi. Sitten on harvinaisia, vaikeasti havaittavia, hiljaisia, piilottelevia lintulajeja, joita ns. hyvällä onnella on tullut selville.

30 vuoden aikana on tapahtunut muutamien lajien kohdalla selkeää muutosta levittäytymisessä. Tässä kirjoituksessa pääasiana ovat uudet tulokkaat ja kadonneet lajit. Kadonneita lajeja on vielä mahdollisuus ”metsästää” kartoituksen tulevina vuosina. Teen myös selvitystä lajeista, joilla yleisyydessä ja levinneisyydessä on tapahtunut selkeää muutosta alueellamme. Puiden siemenistä ja myyrätilanteesta riippuvien lajien levinneisyyden jätän arvioimatta, koska lajien pesimiseen kannanheilahtelut ja vaeltelu tuovat liikaa epävarmuutta.

Voimakkaasti lisääntyneet lajit:

 Peltopyy

 Peltoviljelyn alettua Suomessa saatiin pian ensihavainnot peltopyystä. Vuonna 1682 havaittiin ensimmäinen peltopyy Turussa ja vuonna 1690 toinen Uukuniemellä. 1800-luvun lopulla peltopyytä on maassamme tavattu ehkä kaikkein laajimmalla alueella aina Kittilää ja Sallaa myöten. Vaikka peltopyy levinneisyydessä on tapahtunut supistumista viime vuosisadalla, viime vuosikymmenenä laji on runsastunut Kalajokilaaksossa.  Suomen lintuatlaksen 1970-luvun kartoituksessa peltopyystä oli merkintä yhdessä lähialueen ruudussa. 1980-luvun lopulla suoritetussa Euroopan lintuatlaksessa havaintoja oli kolmessa ruudussa. Meneillään olevassa selvityksessä havaintoja on kertynyt koko Kalajokilaaksosta. Uhka lajin häviämisestä on poistunut. Monet kiitokset niille, jotka ruokinnalla tai muuten ovat auttaneet lajin selviämisessä. Leudot talvet ovat myös olleet eduksi peltopyyn yleistymiselle.  Valtakunnallisesti karttapisteiden määrä on noussut 1970-luvun 232:sta (6 %) tämän hetken 290:en (8 %).

Nivalassa on aloitettu ” peltopyyprojekti”. Aluksi on tarkoitus selvittää tunnuslintumme määrä, ja mitä lajin yleistymiseen on tehty ja voitaisiin tehdä. Vuonna 2006 Riista- ja kalatutkimuslaitos arvioi maamme peltopyykannaksi 3500 paria. Kalajokilaakso on peltopyyn yksi tärkeä maamme kolmesta yhtenäisestä esiintymisalueesta.

Peltopyy tarvitsee selviytyäkseen mm. rasvapitoista ruokaa, jota tarjoavat ns. ”rikkakasvit.” Pisimmälle vietynä ehdotuksena peltopyyn ravintotilanteen parantamiseksi on esitetty rasvapitoisten pillikkeiden teollista tuottamista energiakasvina. Erkki Pulliainen kehuu Nivalaa ”peltopyypitäjänä” ja kertoo erinomaisessa kirjassaan Peltopyy näin: ”Olen eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa kysellyt energiafirmojen kehitysjohtajilta, ovatko heidän firmansa aikoneet jalostaa (Juhani) Paatelan oivallista tieteellistä löytöä tuotteeksi… Totean vain, että valiokunnan kokoushuoneeseen on koittanut kerta toisensa jälkeen hetken hiljaisuus”.

 Mustakurkku-uikku

 Tämä upea pienten ja rehevien vesistöjen lintulaji on yleistynyt voimakkaasti alueellamme.  Harvat vesilinnut tyytyvät niin pieniin avovesiin kuin mustakurkku-uikku. Se mahdollistaa meillä lajin yleistymisen. Valtakunnallisesti lajin levinneisyydessä ei näytä mitään merkittävää muutosta tapahtuneen.

 Muita voimakkaasti yleistyneitä lajejamme ovat mm. viherpeippo, sinitiainen ja kulttuuriympäristössä helposti huomioitava naakka. Enimmäkseen merellinen punajalkaviklo on kolmenkymmenen vuoden aikana noussut Kalajokivartta yhä ylemmäs kauemmaksi merestä. Satunnaisesta vierailijasta sen on asettunut asumaan harvalukuisena yhä ylemmäksi yläjuoksun jokivarsipelloille. Naakka on viimeisen 15 vuoden aikana suorastan löytänyt Kalajokilaakson. Ehkäpä Suomessa naakan voimakkain leviäminen on tapahtunut jokilaaksossamme. Valtakunnassa levinneisyys on noussut 19 prosentista 35 %:n paikkeille. Sinitiaisen leviäminen on ollut vielä voimakkaampaa. Karttapisteiden määrä 851 (22 %) on noussut lähes kolminkertaiseksi, yli 60:en %. Sinitiainen on ”vallannut” lähes puoli Suomea. Leudot talvet ja talviruokinta on myös siivittänyt viherpeipon voimakkaaseen yleistymiseen, lähes puolen Suomen verran. Viherpeipon levinneisyys on 32 %:n osuudesta kolmessakymmenessä vuodessa noussut yli kaksinkertaiseksi, noin 70 %:in

Voimakkaasti vähentyneet lajit:

 Riekko

 Edellisen Suomen lintuatlaksen kirjoittaja piti riekon tulevaisuutta metsäkanalinnuista valoisimpana. Toisin näyttää käyneen, kun riekkohavainnot ovat tässä vaiheessa eniten pudonneet. Edellisessä kartoituksessa tehtiin havaintoja lähes puolessa maamme kaikista ruuduista, 1888:ssa (49 %). Havaintojen määrä on meneillään olevassa tutkimuksessa romahdusmaisesti puolittunut, eli pudonnut neljännekseen maamme ruutumäärästä 936:en (25 %). Syynä tähän on pidetty ilmaston lämpenemistä, soiden kuivatusta ja lumettomia syksyjä. Riekko vaihtaa valkoisen talvipuvun, kun valon määrä vähenee. Jos lumentulo viivästyy, lintujen on vaikea piiloutua saalistajalta. Riekkokanta siirtynee ilmeisesti edelleen pohjoista kohti. Ehkä soiden ennalleen palauttamisella voitaisiin kehitystä hieman hidastaa.

Käenpiika

 Havaintojen määrä on eri ruuduissa kartoituksissa pudonnut tässä vaiheessa 46 %:sta noin 35 %:n. Varmojen ja todennäköisten pesintöjen määrä on jäämässä alle puoleen. Käenpiiasta olisi hyvä saada hajahavaintojen lisäksi vahvempia pesintään viittaavia havaintoja. Koloissa pesivä piipittävää ääntä pitävä, ruskeankirjava laji esiintyy harvalukuisena alueellamme. Pesäkolossa häiritty lintu sähisten kääntää ja kiertää kaulaansa oudosti ja poikaset tekevät samoin. Laajenevaa Saharan aavikkoa pidetään käenpiian ylittämiselle osittain ylivoimaisena, mikä olisi johtanut lajin taantumiseen maassamme.

Muita voimakkaasti määrää ja levinneisyyttä supistaneita lajeja ovat mm. pohjansirkku, peltosirkku, keltavästäräkki, kivitasku ja kottarainen. Nivalan ympäristössä on myös hiirihaukasta niukasti havaintoja verrattuna edelliseen kartoitukseen. Samoin sinisuohaukan kokonaishavaintomäärä on pudonnut valtakunnan tasolla reilusta 1000 ruudusta n. 700:an.

1970-luvun kartoituksessa komea keltavästäräkki löytyi 75 %:sta kaikista ruuduista. Tällä hetkellä havaintoja on kertynyt vain noin 1850 ruudusta, joka vastaa reilua 50 %:n osuutta.

Pohjansirkun edellisen kartoituksen karttapisteiden määrä 1665 (49 %) on tällä hetkellä puolittunut. Samana ajankohtana valtakunnassa peltosirkun havaintojen määrä ruuduissa 1750 (46 %) on pudonnut alle puoleen, vaikka voi Nivalassa ns. ”rintamailla” havaintojeni mukaan kohtuullisen hyvin. Kottaraisen levinneisyysprosentti (61 %) on tällä hetkellä pudonnut alle 40 %:n.

Suuret muutokset (uudet lajit): 

Pikkuvarpunen

 Kulttuuri- ja maaseutuympäristössä viihtyvä suklaanruskean päälaen ja mustan täplän valkoisessa poskessa omaava pikkuvarpunen on levinnyt 30 vuodessa räjähdysmäisesti. Edellytykset leviämiselle on tehnyt mahdolliseksi voimakas lisääntyminen. Laji voi pesiä hyvin pienellä reviirillä jopa kolme kertaa vuodessa ja tuottaa jopa 18 jälkeläistä. Laji on pääosaltaan levinnyt Suomeen kaakosta aina Pohjanlahdelle asti. Edellisessä kartoituksessa lintuja havaittiin vain 41 ruudussa (1 %) 3743 ruudusta. Levinneisyys painottui silloin Kaakkois-Suomeen. Pohjanmaan lakeuksilta ei tullut silloin yhtään havaintoa. Meneillään olevassa kartoituksessa (7.8.2008) havaintoja on kertynyt paljon enemmän, eli 939 ruudusta (25 %). Kalajokilaakso näyttää muodostavan pikkuvarpuselle yhtenäisen, erittäin sopivan ja suositun elinympäristön.

 Laulujoutsen

 Kansallislintumme on levinnyt voimakkaasti etelään. Tiettävästi Nivalassa tai lähiseudulla oli havainto yhdestä pesinnästä 1970-luvulla. Laulujoutsenta havaittiin harvakseltaan lähialueella, Keski-Suomessa ja muutamia Etelä-Suomessa. Edellisessä kartoituksessa karttapisteittä kertyi 466 ruudusta (12 %). Meneillään olevassa kartoituksessa havaintomäärä on kasvanut valtavasti, kaikista eniten (50 %) eli puoli Suomea 2336 ruutuun (62%). Kansallislintumme, joka sotien jälkeen oli sukupuuton partaalla, lienee nyt lähes jokaiselle tuttu.

Turkinkyyhky

 Kyyhkysiä pidetään Pyhän Hengen ja rakkauden symbolina. Maassamme pesii vakituisesti neljä eri kyyhkyslajia, joita on mahdollista nähdä myös Nivalassa.

Vuonna 1912 turkinkyyhkyn pohjoisimpana pesimispaikkana tunnettiin Sofia, v.1938 Itävalta, v.1948 Etelä-Saksa ja vuonna 1949 Ruotsi. Suomessa ensimmäinen eteläisestä asukkaasta ”turkkilaisesta” tehtiin vuonna 1953. Vaellustaipumus on nopean leviämisen edellytys.

Edellisessä levinneisyyskartoituksessa valtakunnassa havainnoitiin 71 karttapistettä. Havaintojen määrä on lisääntynyt 130:en. Kalajokilaakso on saatu uudeksi havaintoalueeksi. Uusimpana lajina Nivalassa vaaleanruskeaa mustavalkoisen kaulajuovan omaavaa turkinkyyhkyä on havaittu muutamana viime vuotena. Varmaa pesimishavaintoa ei ole. Jos jollakin on pesimisestä tietoa, niin sellaista arvokasta tietoa voi ilmoittaa minulle tai jollekin muulle tuntemalleen lintuharrastajalla.

 Kalasääski

 Kotkien jälkeen suurin petolintumme kaloja ravinnokseen käyttävä sääksi eli kalasääski asuu koko maassa. Paikallisesti lintu voi puuttua. Lintu on levittäytynyt uusille alueille, ja osasta vanhoja pesintöjä pesintä on lakannut. Kalajokivarsi oli edellisessä kartoituksessa merenranta-aluetta lukuun ottamatta tyhjänä pesivistä linnuista. Tilanne on muuttunut. Kaloja tähystävän ja veteen syöksyvän sääksen voi nähdä Nivalan eri vesistöissä. Pikkuhiljaa laji tulee tutuksi alueen asukkaille. Karttapistemäärä 30 vuoden aikana on lisääntynyt 1097:sta (29%) 1346:en (36%). Kalajokisuulta ei uudessa kartoituksessa ole havaintoja. Sääksi on yksi parhaiten tunnettuja lintujamme. Niiden upeat risulinnat näkyvät kauas. Paikantimien avulla on voitu seurata sääksen muuttoa mm. Afrikkaan.

 Fasaani

 Fasaani ei ole alkuperäisiä lintulajejamme. Tehtailija Karl Fazer istutti noin sata vuotta sitten ensimmäiset fasaanimme Malmille nykyisin Helsingin kaupungin alueelle. Fasaani, tämä ylväs lintu on valloittanut uusia alueita sopeutumalla uusiin olosuhteisiin istutusten ja ruokinnan avustuksella. Itse hämmästyin siitä, että 30 vuotta sitten tehdyssä kartoituksessa Nivalasta ei löytynyt fasaanista merkintää. Ilmeisesti talviolosuhteet olivat vielä liian ankaria. Laji on lisääntynyt havaintoruutujen määrässä 449:stä 773:in. Prosentteina kasvu on 12 %:sta 21%:in. Tänään Nivalalaisille fasaani on varmasti yksi tutuimmista lintulajeista .

Ruisrääkkä

 30 vuoden aikana ruisrääkkä on levittäytynyt voimakkaasti uusille peltoaukeille Linnun narinaa voi kuulla lähes joka vuosi eripuolilla Nivalaa. Pesimishavaintoja on kuitenkin vähän. Linnun pesinnän toteaminen tai poikueen löytäminen on tosi haastavaa. Suuri osa koiraista jää lisäksi parittomiksi. Ruisrääkän lukumäärän vuosittainen vaihtelu on suurta. Ilmeisesti muuttoajan kevätsää vaikuttaa lintujen saapumiseen maahamme. Ruutujen määrä on kasvanut koko maassa kartoitusten välillä reilusti 301:stä (8%) 1064:en (28%) Ruislinnun laulu on jo monelle tuttu. 1990-luvulla tapahtunut ruisrääkän yleistymistä on selitetty idässä tapahtuneella talousjärjestelmän muutoksella ja siitä seuranneella peltojen pusikoitumisella. Kaakkoinen laji olisi muuttanut pesimään Suomeen. Eräs Nivalalainen lintuasiantuntija arvioi viljelysten vuosikierrosta poistumisen ja pusikoitumisen välisen ajan tuottaneen paljon ruisrääkköjä, jotka ovat sitten peltojen pensastumisen myötä siirtyneet Suomeen.

Meriharakka

 Meriharakka on maassamme alkujaan merenrannalla viihtyvä laji. Ensimmäiset sisämaapesinnät on todettu vuoden 1974 jälkeen. 1974 - 1979 levinneisyyskartoituksessa sisämaapesintää todettiin viidessä eri ruudussa. Laji levisi Ylivieskaan 1980-luvulla, sillä 1986 -1989 Euroopan lintuatlaksessa on yhdelle ruudulle merkitty varma pesintähavainto. Meneillään olevassa kartoituksessa pesimishavaintoja on Ylivieskasta Nivalan rajan tuntumassa ja Haapajärveltä. Lintua on nähty pitkin Kalajokivartta myös Nivalassa lentelemässä ja ruokailemassa. Laji on myös alkanut ”kaupungistua”. Meriharakan on todettu pesineen kerrostalojen katoilla. Emot kantavat katoille poikasille ruokaa. Lentoonlähtöoperaatiota ei ole havainnoitu. Karttapistehavainnot ovat lisääntyneet koko maassa 371:stä (10%) nykyiseen 490:en (13%).

Härkälintu

 Vähälukuisena esiintyvää härkälintua voi hyvällä onnella nähdä Nivalassa. Jos pääsee kuulemaan härkälinnun häränmylvintää tai porsaankiljuntaa muistuttavia ääniä voi ihokarva nousta pystyyn. Tämä yleistyvä, runsasravinteisia vesistöjä suosiva punakaulainen uikkulintumme on havaittu viihtyvän alueellamme, mutta pesimishavainto vielä puuttuu. Havaintoruutujen määrä on kasvanut 30 vuodessa reilusti 453:sta (12%) 878:en (23%).

Ruskosuohaukka

Petolinnuistamme ruskosuohaukka on monessa mielessä poikkeuksellinen. Se ei ole takamaiden vaan kulttuuri- ja avomaiden lintu. Laji on lisääntynyt voimakkaasti ja se pesii ruoikoissa. Elinympäristökseen se vaatii kosteikkoja. Ensimmäinen havainto maassamme lajista saatiin Luvialla vuonna 1886. 1970 - luvun kartoituksessa karttapistehavaintoja tehtiin 230 kpl (6%).

Meneillään olevassa kartoituksessa määrä on noussut yli kolminkertaiseksi 770 kpl:n (20%).

Uuttukyyhky 

Uuttukyyhkyn on Etelä- ja Lounais-Suomen lajistoa. Erillisiä pesäkkeitä on rannikolla ainakin Oulun korkeudelle asti.  Kalajokilaaksossa on 30 vuotta vanhassa levinneisyyskartoituksessa merkitty yhteen ruutuun Ylivieskan seudulle varma pesintä. Euroopan lintuatlaksessa 1986 - 1989 lajista on havaintoja ylempää jokivarressa, kuten meneillään olevassakin kartoituksessa. Lintumaailman mysteerejä on se, että vähän poikasia tuottava sepelkyyhky on yleinen ja paljon poikasia tuottava uuttukyyhky on harvinainen. Uuttukyyhky tekee pesän turvalliseen puunkoloon ja sepelkyyhky hataran risupesän. Uuttukyyhky hidasta leviämistä on selitetty sen kotipaikkauskollisuudella ja pesäpaikkojen vähäisyydellä. Uuttukyyhky pesii puunkoloihin ja pönttöihin. Karttapistemäärä on noussut 481:stä (13%) nykyiseen 563:en (15%).

 Kaakkuri

 1974 -79 lintuatlaksessa koko maassa esiintyvä kaakkuri havaintojen mukaan puuttui kokonaan lähialueeltamme. Meneillään olevassa selvityksessä on kertynyt yllättävästi lähialueellemme muutamia havaintoja, jopa varma pesintään viittaava havainto. Tämä hyllyvärantaisten metsälampien asukas käyttää ravinnokseen pieniä kaloja. 1950-luvulla Einari Merikallio arvioi 1950-luvulla kaakkurikannaksi noin 2000 paria. 1970-luvulla kaakkurikyselyn ja lintuatlaksen perusteella kannaksi arvioitiin 600 - 800 paria. Karttapistehavainnot 302 kpl (8%) ovat muuttuneet selkeästi ylöspäin nykyisessä tilanteessa 603:en (16%). Erämaa - Suomea edustava kaakkuri on uljas näky. Ilmeisesti kaakkurin alamäki näyttää taittuneen.

Muita satunnaishavaintoja uusista lajeista jokilaaksossa on mm. viitasirkkalinnusta, pähkinähakista, tilhestä, rytikerttusesta ja kiertelevistä nuorista harmaahaikaroista, jotka arkuutensa takia suosivat laajoja avomaisemia. Pesintään viittaavan havaintojen erottaminen on vaativaa.

 Kadonneet lajit:

  Punasotka

 30 vuotta sitten tehdyssä kartoituksessa Haapavesi – Oulu oli lajin pohjoisinta levinneisyysaluetta. Vaikka punasotkaa on havaittu edelleen Haapavedelle, on lajin levinneisyys yleisesti supistunut. Tämä rehevien vesien pesimälintu näyttää tällä hetkellä havaintojen perusteella siirtyneen etelää kohti noin 100- 150 km. Tämä yllättävä ilmiö on mielenkiintoinen, jos tilanne on todellinen. Pääsääntöisesti ravintorikkaiden vesien lajisto on maassamme lisääntynyt. Punasotkan havaintojen määrä on 30 vuodessa pudonnut tämänhetkisessä arvioinnissa kolmanneksen 660:sta (17%) 425:en (11%) Punasotkilla on poikkeuksellisen vinoutunut sukupuolien runsaussuhde. On arvioitu naarasta kohden olevan useita, ainakin kolme koirasta, mikä ero on eräissä koirasvoittoisissa sorsalajeista suurin. Tämä ilmiö on lisääntymisen kannalta erikoinen.

Jänkäsirriäinen 

Suomessa jänkäsirriäisen levinneisyys pysyi pesivistä lajeistamme ehkä pisimpään tuntemattomana. Lajin pesimisen eteläosista, kuten Perhosta, Vetelistä, Pyhäjärveltä, Nivalasta ja Vuolijoelta saatiin edellisessä kartoituksessa varma tai todennäköinen pesintähavainto. Tämä laajoilla vetisillä soilla viihtyvästä lajista eteläisenalueen havainnot puuttuvat meneillään olevassa kartoituksessa kokonaan. Linnun löytämiseksi etsijän täytyy seikkailla soiden vaikeimmissa osissa. Euroopan jänkäsirriäiskannasta noin 70 % sijaitsee Suomessa. Tässä mielessä märkien aapanevojen säilyttäminen on erityisen tärkeää. Tällaiset alueet ovat yleensä talouden toiminnan ulkopuolella. Ainoastaan tekoaltaat voivat hukuttaa pesimäpaikkoja. Karttapistemäärä on pudonnut 223:sta (6%) nykytilanteessa 159:en (4 %).

Metsähanhi

 Metsähanhi on pohjoinen laji. Täällä se on yhtenäisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Satunnaisia havaintoja löytyy etelämpääkin. 1970-luvun kartoituksesta sydänmaalta on yhteen ruutuun merkitty varmistettu pesintä. Meneillään olevassa selvityksessä metsähanhi havainto puuttuu kokonaan. Lajista on lounaaseen päin maaselkää pitkin havaintoja. Lajin havaintomäärä valtakunnassa on vähentynyt ruuduissa tämän hetken tilanteessa 470:stä (12%) 340:en (9%). Tilastollinen tilanne voi vielä parantua, koska vaikeita syrjäisiä suoalueita on tarkistettu ehkä keskimääräisesti vähemmän. Metsähanhi arkana ja piilottelevana on hyvin vaikeasti havaittava laji.

 Edellisessä kartoituksessa oli mm. poikkeuksellinen ja harvinainen havainto levinneisyysalueen ulkopuolella kiertelevästä ja pesivästä kirjosiipikäpylinnusta. Tämä ristinokka kiertelee ja pesii itäisenä lajina tavallisemmin pohjoisessa ja idässä. Lehtikuusensiemenet ovat sen pääravintoa kuusen- ja pihlajamarjojen siementen, hyönteisten ja hämähäkkien ohella.

Juhani Pitkänen / Kalajoen Linturetket