SAKARI PÄLSI SANOI

Matkustamisestakin on Sakari Pälsi sanonut niin, että laitan sen tähän. Kyseessä on katkelma hänen kirjansa Pohjankävijän päiväkirjasta alkulauseesta vuodelta 1919:

En esitä kirjassani erikoistutkimusta; matkakertomusten kirjoittajat eivät sellaista odottane ja sen paikka on sopivimmin muualla. En myöskään osaa kertoa kummallisista seikkailuista. En niitä löytänyt, vaikka viisikymmentätuhatta kilometriä jälkeeni jättäen käväisin neljässä maanosassa ja neljällä valtamerellä. Olin kuusi kuukautta merellä enkä sattunut edes kunnon haaksirikkoon. En kertaakaan paleltunut lumimyrskyyn enkä nääntynyt nälkään erämaassa, en saanut tropiikin auringonpistosta enkä jäänyt tulivuorenpurkauksen alle. Parempionninen mies olisi johonkin joutunut.

Kirjan tarkemmin lukeva huomaa, että kyllä hänellä sentään jonkin verran onneakin oli.

Olin 16-vuotias käydessäni ensi kerran ulkomailla. Se oli se luokkaretki Tukholmaan. Sittemmin olen matkustanut monellakin suunnalla, mutta en mielestäni erityisen paljon. Kaikkihan matkustavat nykyisin. Lapsetkin vanhempiensa mukana jo aikaisin. Niin on minunkin lapsilleni käynyt. Ei ihme, että nuoret nykyisin ovat melko kansainvälistä sakkia. Lentokoneen kyydissä olin ensi kerran 25-vuotiaana.
Nykyisin pidän kiinnostavana haasteena kartuttaa kuvia kuvatoimistoihin, joiden kanssa olen ollut yhteistyössä yli kymmenen vuotta. Sitä varten on hyvä pitää silmänsä auki missä tahansa liikkuukin, tai on paikallaan. Tilauksestakin kuvaan aika monenlaisiakin hommia. Niissä on se hyvä puoli, että palkkakin tulee sitten kohtuullisen pian. Kuvatoimiston luovuttaman kuvan hinta riippuu käyttötavasta ja kuvaaja saa julkaisukorvauksesta yleensä noin puolet. Mutta vasta sitten kun kuvaa on joku käyttänyt.
Helsinki 1967

Kodin Kuvalehden toukokuun -02 numerossa oli erään jutun otsikkokuvana mustavalkoinen kuvani ihmisistä kävelyllä aurinkoisessa puistossa Helsingissä. Olin näpännyt sen vuonna 1967. Oli aika mukava huomata, että sitä oli tarvittu. “Palkka” tuli aika monta vuotta homman hoitamisen jälkeen, mutta en kyllä kuvatessani sillä päätäni vaivannut. Niin on tavallisesti nykyisinkin: Näppäily on kivaa. Jos siitä vielä saa jotain tuloakin, aina parempi. Minulla on kyllä sellaisiakin “rojekteja”, joiden kuvia en ole toimittanut kuvatoimistoihin ollenkaan tai juuri ollenkaan siksi, että sellaisten paikka on sopivimmin esimerkiksi valokuvanäyttelyssä tai kirjassa. Sitten kun homma on julkaistu, osa kuvista voi olla kuvatoimistoissakin.