![]() |
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() |
||
![]() |
![]() Kuva: Erja Hosio Beagle narttu Syntynyt: 13.2.2001 Parhaat saavutukset: Ruska on perheemme prinsessa, ja herrasväki on vain häntä palvelemassa. Se on myös koira joka viihtyy vain kotona ja syttyy metsässä. Eri harrastuksia on kokeiltu huonolla menestyksellä, ja lopulta luovutettu. Ruska on oma kasvattimme ja valitsimme sen luonteen perusteella, se piti pentulaatikossa muut pennut kurissa ja hieman kasvettuaan ei pysynyt minkäänlaisessa pentuaitauksessa. Rusakon ainoa taitolaji on ilmoittaa tyhjästä vesikupista joka pitää hänelle täyttää heti. Tätä taitoa käytetään myös hyväkseen jos joku toinen on käynyt veteen kuolaamassa. Kotona viihdytään aurinkoisissa paikoissa tai talvisin leivinuunin lämmössä. Pupu poikkeaa myös muista beagleistämme, siinä ettei se juurikaan innostu vieraista, vaan arvokkuutensa tietäen odottaa että hänet pyydetään rapsuteltavaksi. Ruska ”kirputtaa” usein Juttaa tai Papua. Papu onkin Ruskan sydänystävä. Aamuisin Ruskalla on paljon asiaa, varsinkin Jounille. Myös ulos pitää koira pyytää, sittenkin liikkeelle lähdetään vasta toisella käskyllä ja sitä ennen vielä pitää venytellä prinsessaunet pois eli ei mitään kiirettä. Näyttelyt Näyttelyissä käytiin innokkaasti vaikka koira olikin nuorempana keskenkasvuinen. Tarvittavat kolme sertiä saatiin peräkkäisistä näyttelystä kun Rusakko oli parin vuoden ikäinen. Pisin reissu on tehty Eestin puolelle, Tartoon. Koska Ruska ei pidä autoilusta eikä viihdy näyttelypaikoilla, on nykyään käyty näyttelyissä vain sellaisilla tuomareilla jotka eivät sitä ole vielä arvostelleet. 12.2.06 AVO-luokka, tuom: E.
Resko Hyväntyyppinen sievä pikku
narttu. Kaunis pää ja ilme, kaula saisi olla pitempi. Pysty lapa ja suora
olkavarsi. Vähän leveä edestä, luusto pitäisi olla voimakkaampi, vahva tiivis
runko. Hännän kiinnitys saisi olla parempi. Riittävä takakulma, vaivaton hyvä
sivuliike, hieman ahdas takaa ja leveä edestä. Karvapeite ei tänään
näyttelykunnossa. Metsästys Ainoa laji josta koira nauttii. Jutan kanssa tehtyjen virheiden jälkeen osasimme opettaa Ruskan ja Reiskan metsään erilailla. Ruska on metsässä oman tiensä kulkija joka ei yhteyttä juurikaan pidä, onhan tutkat sitä varten. Ruska on hieman liiankin jälkitarkka, joten kovin nopea ylösottaja se ei ole. Ääntä annetaan vasta liikkeellä olevalle ja ääni on kimeän narttumainen. Kesken ajon kiinniottamiseen Ruusperillä on oma mielipide. Kaadolla ei juurikaan viihdytä, vaan metsään lähdetään heti takasin, kun jänis on kuolleeksi todettu.
Muut kokeilut Agilityn alkeiskurssi on käyty, mutta laji on Rusakon mielestä turhauttavaa hyppelyä jota ei edes makupalojen avulla kannata tehdä. Mejää on myös kokeiltu, mutta harjoituksissa kiinnosti ne aidot jäljet ja se yksi koekin päättyi lopulta jäniksen ajoon. Talvisin on vetohiihtoa kokeiltu, eteenpäin on menty vain siinä pelossa että hiihtäjä hiihtää päälle. Pulkanvedossa Rusakko istuisi mieluiten kyydissä. Luonnetestissä käytiin Ruskan ollessa 4 vuotta ja tuomarit sanoivatkin että tässä pienessä koirassa kaikki on pientä ja koira on testin jälkeen samassa mielentilassa kuin ennen testiä eli olisi paljon mieluummin jossain muualla. |
|
|
|
||