Suunnitelmissa Plätälle pentue loppuvuodelle -08 tai keväälle -09

Saimme kennelnimen Pakkasaamun vuonna 2000. Kasvatustoimintamme on hyvin pienimuotoista ja pentuja syntyy harkitusti ja harvakseltaan. Olemme allekirjoittaneet kennelliiton kasvattajasitoumuksen. Pennut kasvavat perheemme keskellä, pentumme myös ulkoilevat pienestä pitäen. Luovutamme pennut aikaisintaan 8 viikon ikäisinä rekisteröitynä, 3 kertaa madotettuna, Ell tarkistamina, tunnistusmerkittyinä ja hoito-ohjeilla sekä tutulla penturuoalla varustettuina harrastaviin koteihin. Uudet omistajat liitämme ensimmäiseksi vuodeksi Beagleharrastajien tai Suomen Beaglejärjestön jäseneksi. Palautamme myös osan pennun hinnasta mikäli koirasta tulee FIN MVA tai FIN KVA. Pyrimme myymään pennut aktiivisiin koteihin joissa yhteydenpito jatkuu vielä kotiutumisen jälkeen. Eniten toivomme että koira on odotettu ja rakastettu perheenjäsen.

Ennen koiranpennun hankintaa suosittelemme tutustumista oheiseen linkkiin:
Koiranhankinta-opas

Pentulaatikosta lähteneet:

*R-pentue

FIN JVA Kisällintien Jutta KANS&FIN&EST&LV MVA ESTV-99 LVV-01 Daragoj Lucky Future S. 13.2.2001 (5 urosta + 2 narttua)

nimi

väri

näytt. tulos

metsästys

muuta

omistaja

Riku Riiviö
(uros)

  kolmivärinen

-

ajoi jänistä

kuoli tapaturmaisesti 2005

Jouko Mähönen, Kajaani

Remu Reipas
(uros)

kolmivärinen

2 x serti

ajaa jänistä

 4/08 todettu välilevytyrä

Pasi Kaipainen, Paltanen

Riski Reiska
(uros)

kolmivärinen

3 x serti

ajaa jänistä

yksi C-hammas puuttuu

kasv.

Rosvo Roope
(uros)

kolmivärinen

-

ajoi jänistä

kuoli tapaturmaisesti 2002

Jani Klaavuniemi, Oulu

Ronski Rambo
(uros)

kolmivärinen

-

-

 

Joonas & Jonna Reinikka, Oulu

Rento Regina
(narttu)

kolmivärinen

-

ajaa jänistä

 

Erkki Lehtiniemi, Suomulahti

Ruuti Ruska 
(narttu)

kolmivärinen

3 x serti

ajaa jänistä

 

kasv.

*A-pentue

Pakkasaamun Ruuti Ruska – FIN KVA FIN & EST MVA Astalan Gangsteri s. 4.11.2005 (2 urosta + 2 narttua)

nimi

väri

näytt.
tulos

metsästys

muuta

omistaja

Ajava Alonso
(uros)

kolmivärinen

 



ajaa jänistä

toinen kives laskeutumatta, häntämutka, ruokatorven laajentuma

Erkki mankinen, Palokka

Aito Agentti
(uros)

kolmivärinen

 

ajaa jänistä

yläpurenta

Alpo Huvila, Soini

Aktiivi Alma
(narttu)

kolmivärinen

 

JUN T

 

ajaa jänistä


Kuoli tapaturmaisesti
12/07

Janne Vuorinen& Sakari Kierros, Multia

Armoton Assi
(narttu)

kolmivärinen

 


ajaa jänistä

yläpurenta

Taina Kulju, Oulu