Luontaishoitola Solaren ja Katjan kotisivut |
|
|
Lämmin rakkauden täyteinen tervehdys sinulle joka tulit sivuilleni. Näiden sivujen tekstit on kirjoitettu ajatuksella ja sydämellä samalla siis elämää elämällä eheytyen. Tavoitteenani on löytää sisimmästäni onnellisuuden siemenet ja kylvää niitä ympäriinsä. Siis myös sinulle!! :) Meillä kaikilla on oikeus onnellisuuteen, rakkauteen ja myös erehdyksiin. Se vain kuuluu inhimillisyyteen. Monesti meidän voimat kuluvat jatkuviin itsensä ja toisten syyllistämisiin. Tällä konstilla ei mielestäni voita mitään. Ei pakottamalla tai vaikka järki sanoisi toista. Suuri vapautus masentavasta olosta on anteeksiannon tuoma voima sinulle itsellesi. Olet täällä viime kädessä vastuussa ainoastaan vain itsestäsi. Se kuuluu terveeseen itserakkauteen. Kun rakastat itseäsi sinusta on jakaa muillekin! ( Esim. onnellinen äiti antaa lapsilleen läheisyyden ja läsnäolon lahjan joka kertautuu. Lapsi kasvaa tuntevaksi aikuiseksi joka osaa myös jakaa näitä hyveitä. ) Rakkaudestahan sanotaan että se on kaikessa täyteydessään rajatonta. Ehtymätön lähde. Raamatun perimmäinen sanoma. Vaan rakkauden nimeen ketään et voi omistaa. Silti kaikista tärkeintä on rakkaus. Elämäntehtäväni jota voin toteuttaa hienosti työni kautta on antaa esimerkkejä miten voit silmäsi avaamalla löytää hienoja arvokkaita asioita elämäsi polulle. Sillä sydän rakkaudestaan vain kasvaa ja egosi ei ehkä ole koskaan tyytyväinen aina vaan halajaa isompaa ulkoista hyvää.. Kumpaahan se järki tässä sanoo että kasvata!? :) Tahdon sinulle oikeasti hyvää ja saada sydämesi auringon paistamaan!! :) Minulla se paistaa tänä ihanana keväänä kiitollisuuden ja rakkauden luovana ilmaisuna. Olen ottanut pensselit käteen ja maalannut tunteella.. Ja aion vielä maalata lisää.. :) ehkäpä tänne vielä galleriakin ilmestyy.. IHANAA TUNTEELLISTA JA LUOVAA KEVÄTTÄ SINULLE! UUTTA!!! KATSO MESSUT OSIO!!! HYVÄN OLON LÄHDE- MESSUT TULOSSA YLIVIESKAAN 8-9.8.2009!! Toukokuun tarjoukset: Intialainen päähieronta 45min / 22e norm 27e
Suolahuonehoito 6 krt / 70 € norm. 105 €
Suolahuonehoidon vaikutuksia mm:
Siitepölyallergiaoireisiin lievittämään tukkoista oloa, Helpottamaan
allergia ja astmaoireita, irrottaa limaa ja avaa hengitysteitä, lievittää
iho oireita, Erinomainen flunssa ja tulehduskierteisiin sarjahoitona!
Luonnonmukainen hoitotapa! Joka myös rentouttaa sekä helpottaa unensaantia
Viihtyisät tilat mm: - Suolahuone max 6-7hlö - Infrapunasauna 4hlö:lle (Tervetuloa saunomaan kynttilöiden tunnelmaan esimerkiksi puolisosi kanssa!) - Music Massage Chair (Tehokas ja rentouttava hierova tuoli) - Hyvän Olon Kauppa avoinna KE JA PE klo: 13-17 ja LA 10-13 - Hyvän Olon kursseja ja luentoja! kts auttajalista, kurssit sekä meditaatio illat. - Vuokraan tilaa pienille kursseille, luennoille, muille hoitajille ja vierailijoille. Iltoja vapaana ja viikonloput... (Ota yhteyttä ja ehdotuksia otetaan vastaan!) kts. auttajalista! - Tiloissa tekee hoitoja myös: Kauneus ja hyvinvointi Orkidea, Erja Korte (kosmetologin palvelut, healing touch ja tarot tulkinnat) " Tunnelman toivon olevan kiireetön ja rauhallinen" Voit tulla myös isommalla porukalla rentoutumaan ja keräämään voimia... Yksilölliset hoito ja rentoutumispaketit toiveiden mukaisesti. Luontaishoitola Solare / Katja Perttula
Torikatu 3, 84100 Ylivieska (auton voi jättää uudelle torille) Sijainti: Kalajokilaakson toimitusta ja Staffpointia vastapäätä Torikujalla. Samassa talossa Tapiolan vakuutusyhtiö. Hyvän Olon Kauppa Avoinna: Avoinna KE JA PE klo: 13-17 ja LA 10-13 Luontaishoidot ja hieronnat ajanvarauksien mukaan ma-la. "Todellinen voima ja vahvuus eivät tule ulkopuolelta, ne ovat löydettävissä sisältä" Kuvia kaupasta: Korteissa ja paidoissa "Fantasia" aiheita gootit, keijut, enkelit, intiaanit ja lohikäärmeet jne.. Suolakidetuotteita, kirjoja, kristallia, kiviä, kivikoruja, koruja, enkeleitä, unisieppareita, paitoja, kortteja, Feng-shui tehosteita, kirjoja... jne...
|
|
|