ETUSIVU      TOIMINTA      TAPAHTUMAKALENTERI      JÄSENET      IN MEMORIAM      GALLERIA     
  LINKIT      VIERASKIRJA


OHJEITA KENTÄLLÄ/KOULUTUKSESSA TOIMIMISEEN


  • Omistaja/ohjaaja on vastuussa koirastaan kentällä. Pidäthän huolen siitä, että koirasi ei häiritse
        muita paikalla olijoita.

  • Huolehdi, että koirallasi on voimassaolevat rokotukset.
        Pikkupennut ovat tervetulleita tutustumaan toimintaan omistajan vastuulla jo ennen kuin rokotukset ovat
        voimassa.

  • Älä ota sairasta koiraa kentälle

  • Harkitse onko järkevää tuoda juoksuista narttua kentälle. Jos tuot juoksuisen nartun kentälle,
        ota se ulos autosta vasta, kun muut ovat harjoitelleet, ellei toisin ole sovittu.

  • Ulkoiluta koirasi ennen kentälle tuloa. Ota varalta mukaan kakkapusseja.

  • Ota koiralle mukaan hyvä kaulapanta ja hihna (ei fleksiä).

  • Ota mukaan pieniä ja maukkaita makupaloja tai aamuruoka sekä leluja (esim. narupallo, patukka).
        Harkitse tarvitseeko koirasi aamu/päiväruokaa ennen treenjä,
        yleensä ruuan tarjoaminen vasta treeneissä on hyvä motivointikeino.

  • Ota koiralle mukaan juomavettä ja kuppi.

  • Jos mahdollista, suunnittele ennakkoon mitä haluat koirasi kanssa harjoitella.
        Pohdi myös sitä miten pääsette tavoitteeseenne koirasi kanssa.

  • Harjoituskenttä ei ole pentujen leikkipaikka. Jos haluat sosiaalistaa pentuasi muihin koiriin
        tehkää se etäämmällä.

  • Yksilöharjoituksissa harjoittele omalla vuorollasi ja kunnioita toisten treenirauhaa.
        Kysy vuorossa olevalta koirakolta lupa, mikäli haluatte harjoitella kentällä yhtäaikaa.
        Muista mennä myös tarpeeksi etäälle, mikäli harjoittelunne häiritsee
        varsinaisessa vuorossa olevan koiran keskittymistä.

  • Pakkasraja on -10 astetta.

  • Helteellä on hyvä suojata autoa peitteillä ja varmistaa, että koira on varjossa.




  • © Keski-Suomen hoffit