Olen harrastunut metsästystä pienestä pitäen. Metsästyskortin suoritin 2004, mutta sitä ennen metsästin muiden mukana ilman asetta. Ensimmäisen oman aseen sain lahjaksi suoritettuani metsästyskortin.
Ensimmäisen oman koiran hankin n.kaksi vuotta sitten. Metsällä käyn aina kun vain kerkeän, yleensä joka viikonloppu. Metsästys harrastukseen lähdin mukaan, koska isäni ja veljeni olivat kovia metsämiehiä. Eipä tuo kipinä ole vielä sammunut. Ensi vuoden reissuja lappiin on jo suunniteltu.
Metsästelen pääasiassa kavereideni ja perheeni kanssa. Suurimmaksi osaksi metsästän alkusyksystä lintuja ja kettuja. 1.9. alkaen aloitan jäniksen metsästyksen.
Kesäkautena harrastelen ampumista, yleensä kiekonammuntaa. Tarkoitus on kesällä ostaa pienoiskivääri kesäammuntoja varten.
Tässä muutama kuva