Seinätekstiilit
Miten peitteestä tuli moderni seinätekstiili?Seinätekstiilit ovat muotoutuneet perinteisten peitteiden pohjalta. Peitteitä käytettiin esimerkiksi rekipeittoina ja vuodevaatteina. Niillä oli merkitystä lämmön antajana ja ne suojasivat tuulelta sekä vedolta. Myöhemmin peitteet nostettiin seinille ja niille tuli enemmän koristeellinen merkitys. Suomalaiseen muotoperinteeseen liittyy kiinteästi kansanomaiset kuvioaiheet, joita käytettiin myös seinätekstiileissä. Esimerkiksi hannunvaakuna, kannuksenpyörä ja tiimalasi.
Seinätekstiilit ovat kuin tauluja, jokainen kertoo omaa tarinaansa.
Pattijoen palvelutalo Kotirannan seinätekstiilisarja Näkymiä ikkunasta I-III
Seinätekstiilejä valmistetaan erilaisilla menetelmillä. Ryijyt ovat edelleenkin suosittuja. Ryijy voi olla kokonaan nukitettu tai osittain nukkien peittämä, silloin puhutaan puoliryijystä. Ennen käytettiin enimmäkseen villaa nukkamateriaalina, mutta nykyisin materiaali voi olla miltei mitä tahansa, esim. paperinarua, kupari- tai pellavalankaa. Erilaisilla poiminnoilla saadaan tekstiilin pintaan kolmiulotteisuutta ja kauniita muotoja.
|