Tervetuloa kotisivuilleni!

 

 

Olen Marita Hietasaari ja asun Oulaisissa Piipsjärven rannalla. Työskentelen Ylivieskan kaupunginkirjastossa informaatikkona. Asiakaspalvelun lisäksi työhöni kuuluu kirjaston verkkosivujen päivittäminen ja uusien verkkosisältöjen tuottaminen, esimerkiksi kirjaston Kalevala-kokoelmaan voi tutustua nyt myös netin kautta. Olen aikaisemmalta ammatiltani kieltenopettaja ja se näkyy nykyisessä työssänikin niin, että vastaan kirjaston vieraskielisestä osastosta, kielikursseista sekä kirjallisuudentutkimuksen luokasta. Hoidan myös tieto- ja kaukopalveluja niistä vastaavan osastonjohtajan sijaisena. Nykyiseen työhönikin sisältyy opettamista, sillä kirjasto on järjestänyt yhteistyössä kansalaisopiston kanssa tiedonhakukursseja. 

Kirjallisuus

Suomenruotsalainen kirjallisuus

Sivuainetutkielmani tein Lars Sundin romaanista Lanthandlerskans son (1997, suom. Puodinpitäjän poika 1998). Lars Sundin teokset herättivät kiinnostukseni muuhunkin suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen. Etenkin laajaa epiikkaa kirjoittavat Ulla-Lena Lundberg ja Kjell Westö ovat vertaansa vailla olevia kertojia. Lundbergin Ahvenanmaalaistrilogia (Leo, Suureen maailmaan, Mitä sydän halajaa) on vaikuttava tarina ahvenanmaalaisesta talonpoikaispurjehduksesta ja parhaimpia historiallisia romaanisarjoja mitä olen lukenut. Kirjallisuuden opintojeni aikana sain pitää suomenruotsalaista kirjallisuutta ja postmodernismia käsittelevän kurssin sekä samaan aiheeseen liittyvän lukupiirin. 

Kirjallisuuden jatko-opinnoissa tutkimuskohteenani on Lars Sundin Siklax-trilogia: Colorado Avenue (1991, suom. 1992), Lanthandlerskans son (1997, suom. Puodinpitäjän poika 1998) ja Eriks bok (2003, suom. Erikin kirja 2004). Lisensiaatintutkielmassani analysoin Sundin teosten kertojan strategioita ja kerrontatasoja. Väitöskirjatyössäni jatkan osittain samojen teemojen käsittelyä. Nyt tutkimukseni pääkohteena on metafiktio ja se, miten metafiktion käyttö korostaa historiankirjoitukseen ja sen menetelmiin kohdistuvaa kritiikkiä, jota Sundin teoksissa esiintyy runsaasti.

Historiallinen romaani

Historiallisesta romaanista tein yhteistyönä toisen opiskelijan kanssa harjoitustyön informaatiotutkimuksen opintoihin. Esittelimme työssä historiallisen romaanin teorioita ja tutkijoita. Suomen historian opintoihin kuuluvalla Historian viestintä -kurssilla tein  historiallisista romaaneista esitteen, jossa käsittelin lähinnä postmodernia historiallista romaania.

Suomen historia

Historiallinen romaani tutkimuskohteena asettuu kirjallisuudentutkimuksen ja historiantutkimuksen välimaastoon. Suomen ja Skandinavian historian opinnot antoivat tarpeellista taustatietoa mm. lapuanliikkeestä. Proseminaarityössäni ja historian metodien jatkokurssin työssäni tutkin 1930-luvun vaasalaislehtien kirjoittelua lapuanliikkeestä.


Marita Hietasaari 21.11.2004 (Päiv. 11.6.2008)