.

UUTTA POTKUA -VOIMAANTUMISPROJEKTIN TOIMINTA 2007 - 2011

    • Annamme ohjausta ja neuvontaa omaishoitajille

    • Järjestämme voimaantumispäiviä, joihin omaishoitajat ja heidän hoidettavansa voivat tulla

    • Tuemme jo olemassa olevia vertaistukiryhmiä ja kehitämme uusia erilaisia ryhmiä yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa

    • Teemme yhteistyötä kuntien, seurakuntien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa
Kartoitamme kyselyjen avulla omaishoitajista lähteviä tarpeita ja toiveita. Vastausten perusteella saamme tietoomme Ylivieskan Seutukunnan alueen omaishoitajat ja heidän tilanteensa. Näin pystymme tekemään kehittämistyötämme ja tukemaan omaishoitajia, hoidettavia ja heidän läheisiään yksilöllisten tarpeiden pohjalta.

Uutta potkua -voimaantumisprojektissa työskentelee yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen työntekijä. Toiminnan sisältöä valvoo ja ohjaa alueen asiantuntijoista koottu ohjausryhmä. Projektia hallinnoi Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry ja sen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

Olemme mukana tukemassa toimintamallia, jonka avulla omaishoitajan ja hänen hoidettavansa tukeminen tulee osaksi sosiaali- ja terveydenhoitoalan opiskelijoiden opintoja.

OHJAUS JA NEUVONTA

  • Ohjaamme ja neuvomme omaishoitajia hakemusten laatimisessa.
  • Annamme tietoa omaishoitajille kuuluvista tukiasioista ja muista eduista sekä palveluista.
  • Tiedotamme eri toimijatahojen järjestämistä omaishoitajalomista ja lomille hakemisesta.
  • Teemme omaishoitajien kanssa aloitteita ja esityksiä viranhaltijoille.
Ohjaus ja neuvontapäivät ovat kussakin alueen kunnassa kerran kuukaudessa ja muutoin projektityöntekijän kanssa erikseen sovittuna ajankohtana tarvitsijan omalla paikkakunnalla tai toimistollamme.

Ohjaus ja neuvonta on luottamuksellista.

VERTAISTUKI

Tuemme vertaistukitoimintaa ja kehitämme uusia vertaisryhmiä omaishoitajien henkisen jaksamisen tukemiseksi eri toimijatahojen kanssa yhteistyössä.

Koulutamme omaishoitajista vertaisohjaajia ja tuemme heitä tässä vapaaehtoisessa työssään.

Järjestämme virkistys- ja virikepäiviä vertaistukitoimintaan osallistujille yhteistyötahojemme kanssa.

VOIMAANTIMISPÄIVÄT

Järjestämme ja suunnittelemme kuntouttavia ja virikkeellisiä voimaantumispäiviä omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa arjessa jaksamisen tukemiseksi ja ”uudeksi potkuksi”.

Voimaantumispäivät on suunniteltu neljä vuorokautta kestäviksi ja sinne valitaan kerralla 12 omaishoitajaa ja hoidettavaa.

Voimaantumispäivät toteutetaan myöhemmin ilmoitettavissa paikoissa ja niistä tiedotetaan omaishoitajille lehdissä ja erillisillä tiedotteilla.

Edistämme yhteistyötä Ylivieskan seutukunnan alueella sekä yhdenvertaista palvelua omaishoitajille kaikissa kunnissa.


PROJEKTIN HOITO

Projektia hallinnoi Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry ja sen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

Projektivastaava

Anne Männistö
  • Puh. 040 5357991

  • Sähköposti: annemannisto@hotmail.com

  • Toimisto: Kasarmintie 2 B 85100 Kalajoki

Projektityöntekijä

Arja Taka-Eilola
  • Puh. 044 2100280

  • Sähköposti: arja.taka-eilola@kotinet.com

  • Toimisto: Kasarmintie 2 B 85100 Kalajoki

Ohjaus- ja seurantaryhmä
Heli Heikkilä
diakonissa
Alavieska
Anne Tavasti
kotityönohjaaja
Kalajoki
Anneli Tuikkala
opettaja
Kalajoen Kr. Opisto
Elina Lehtomaa
vanhustyön johtaja
Oulainen
Leena Lähdesmäki-Mäkinen
opettaja
Oulaisten ammattiopisto
Helena Kinnunen
kehitysvamm. kuntoutusohjaaja
Sievi
Erja Laulumaa
työhyvinvointipäällikkö
Ylivieska
Meeri Rinta-Jouppi
Terveysvalv. johtaja/Ykan seutuk. Om. ja Läh.ry:n puh.joht.
Alavieska