Japella on ollut useita eri kavereita meilläoloaikanaan. Tässä karvaturvat esitellään aikajärjestyksessä, entiset kaverit viimeisinä.
HILDA FRÁ LEYNI - islanninhevostamma (Hilda Sukupostissa)

2-vuotias islanninhevostamma Hilda tuli Maijan heräteostoksena muutaman päivän varoitusajalla Orimattilasta 4.4. 2008. Tamma on rauhallinen, hyvätapainen neiti, mutta tykkää myös spurttailla ja leikkiä Japen kanssa. Syövät samalta kasalta ja muutenkin tulevat hienosti toimeen keskenään.

FREIJA - islanninhevostamma (sukutaulu)

Suurikokoinen mutta lempeä ja aina ystävällinen Freija tuli meille Oravaisista helmikuussa -07. Japen seurana ollut vajaa vuoden ikäinen Hippu-varsa vain havaitsi heti olevansa ori kun tamma saapui eikä niitä uskallettu pitää yhdessä, joten Freija joutui menemään kuukaudeksi siskoni talliin "evakkoon" ja Pyry tuli vielä Freijan tilalle. Maaliskuussa kun Maija sai oman muuttonsa tehtyä, siirtyivät Pyry ja Hippu Raudaskylälle, ja vihdoin Freija saapui Japen seuraksi. Tamma oli ehtinyt elämänsä aikana kokea kovia (mm. sairastettu paha kaviokuume huolimattoman ruokinnan vuoksi) ja se tuli pelkästään Japen seuraneidiksi.

Freija voi pääasiallisesti meillä hyvin ja oli topakka kaveri Japelle, mutta helmikuussa -08 se alkoi oireilla jalkojaan ilman mitään näkyvää syytä. Käytimme sen enenevän ontumisen vuoksi kuvauksissa klinikalla, ja selvisikin että se vanha kaviokuume oli tehnyt pahojaan - Freijan kavioluut etujaloissa olivat kääntyneet pahoin ja painoivat kavion pohjiin aiheuttaen jatkuvaa kipua. Emme nähneet muita vaihtoehtoja kuin päästää tamma kivuistaan - ei sen oloja olisi voinut mitenkään parantaa nykyisistä, eikä se olisi tullut ymmärtämään miksi hänet olisi laitettu karsinalepoon kun muut ovat ulkona. Hoidoilla ei myöskään olisi voitu sitä kavioluuta kääntää enää takaisin, joten raskain mielin tamma talutettiin lumisateisena päivänä 14.4. kotipihallemme, nukutettiin ja haudattiin... Iso ikävä jäi meille kaikille.

sh-t RUUTIN HILLA & sh-o HOPEAHIPPU (Hilla ja Hippu sukupostissa)

Syyskuun loppupuolella -06 Chinza lähti pois tallilta ja Maijan Hilla-muori ja parin kuukauden ikäinen varsansa Hippu tulivat Japen kaveriksi. Hilla oli kuitenkin niin mustasukkainen varsastaan, ettei antanut sen leikkiä Japen kanssa, vaikka Jape olisi ollut valmis leikkiin. Niinpä Jape oli vähän kuin kolmantena pyöränä omalla tallillaan. Joulukuussa Hilla lähti vieroituksen jälkeen takaisin kotiinsa ja Jape jäi Hippulan kanssa kaksistaan.

Helmikuussa -07 ostin Japelle kaveriksi Islanninhevostamma Freijan Oravaisista. Japen, Freijan ja Hipun oli alkuaan tarkoitus olla kolmistaan kevät yhdessä, mutta samantien kun Freija tuli tänne, niin Hippupoika alkoi osoittaa orin merkkejä. No, Freija meni sitten evakkoon siskolleni, ja Japen vanha kaveri Pyry tuli tänne Hipun ja Japen seuraksi.

Pyry ja Hippu sitten lähtivät kotitallilleen Raudaskylälle maaliskuussa -07. Hippulaa taitaa tulla ikävä, on se vaan niin hienokäytöksinen ja fiksu nuorimies.

Samalla kyydillä kuin Pyry ja Hippu lähtivät, tuli seuraneiti Freija viimeinkin Jape-herran seuraksi!

NEMPHLAR CHINZANO BLUE - minishetlanninponiori (Chinza Sukupostissa)

Miniori Chinza oli Japen seurana loppukesästä -07 jonkin aikaa, kun Komeetta myytiin. Pienten alkuvaikeuksien ja kahinoiden jälkeen pojat näyttivät sopeutuneet toisiinsa hyvin. 86-senttinen minishettis näyttää olevan pomo. Aika naurettavan näköistä kun pikku leikkihevonen paimentaa itseään liki kolme kertaa suurempaa hevosta!

Elokuussa selvisi, että tämä pikku termiitti Chinza oli liian kova pala Japelle. 86-senttinen oripoika alkoi käydä 127-senttisen Japen kimppuun ihan tappomielessä! Jape oli sen verran verta vuotavilla ruhjeilla, että pidimme viisaimpana erottaa pojat toisistaan aidalla, niin tiheällä, ettei pikkukossi pääse pujahtamaan raosta läpi. Kovasti se kuitenkin teki syöksyjä Japea kohti aidan toiselta puolelta.

KOMEETTA - risteytysponiruuna (Konsta Sukupostissa)

Keväällä 2005 Jape ja Pyry saivat talliin uuden kaverin, 9-vuotiaan risteytysponiruuna Komeetan. Konsta löytyi Ruukista ja se on islanninhevosen ja shettiksen risteytys. Komeettaa alettiin kutsua miltei heti yksinkertaisesti Konstaksi (ehkä se kuvaa myös luonnetta, konstikas?). Konsta ostettiin pääasiassa kaveriksi Japelle, mutta kyllä sillä ratsastaakin voi, kunhan vain muistaa, että sillä saattaa olla shettiksen kujeet. Konsta on hieman Japea pienempi ja hoikempi. Luonteeltaan Konsta on kiltti ja ystävällinen, mutta myös pientä ilkikurillisuuden pilkettä on koko ajan silmäkulmassa.

Aina jos nämä kaksi intoutuivat liian äänekkäiksi tai muuten liian kovaan vauhtiin, tuli Pyry rauhoittelemaan tilannetta, sen ei tarvinnut kuin mulkaista näitä veijareita, niin jopa menivät hiljaisiksi. Pyry muutti keväällä -06 Raudaskylälle, mutta onneksi nämä kaksi kaverusta tuntuvat pärjäävän nykyisin hyvin ilman erotuomariakin.

Loppukesällä -07 päätimme tyttöjen kanssa myydä Konstan, koska sillä ei oikein kukaan voinut ratsastaa. Minä olen sille liian painava/osaamaton, eikä pikkutyttöjä uskalla sen selkään päästää, ties vaikka aloittaisi sen talvisen meiningin uudestaan. Maija löysinkin sille oikein hyvän ja toimeliaan kodin. Eiköhän se siellä saa sen verran liikuntaa ja kuria, että temppuilut jäävät sikseen.
 

HILLAN LENTO - suomenhevosori (Lento Sukupostissa)

Maija teki ensimmäisen (muttei viimeistä!) heräteostoksensa ja talliin saapui Alavieskasta -03 keväällä 8kk ikäinen sh-orivarsa Hillan Lento. Lento on leikkisä ja aina iloinen nuorimies, joka pisti Japen välillä koville eikä naarmuiltakaan vältytty. Ajan kuluessa ja Lennon kasvaessa leikit alkoivat olla niin rajuja että Japea piti yrittää säästää ja keksiä muita majoitusratkaisuja. Lento kävikin mm. kesän -04 Oulaisissa Maijan kaverin tallissa orilaitumella ja opetuksessa.

-04 Lento muutti Niemelänkylälle lähemmäs Maijan silloista asuinpaikkaa, välissä se kävi taas Oulaisissa treenissä, kunnnes se muutti Pyryn kanssa Raudaskylälle keväällä -05. Loppukesästä -07 Lento ruunattiin ja loppusyksystä se haikein mielin myytiin ratsuksi Kokkolaan, mistä onneksi saamme säännöllisesti kuulumisia sen tyytyväiseltä omistajalta.

PIIAN PYRY - suomenhevosruuna (Pyry Sukupostissa)

Pyry tuli meidän perheen ensimmäiseksi hevoseksi "ylioppilaslahjana" Maijalle keväällä -00. Japen kanssa niillä on ollut huvittava viha-rakkaussuhde tutustumisestaan lähtien (loppuvuosi -00). Pyry ja Jape asuivat alkuun Alavieskassa ja muuttivat sitten kahdestaan nykyiselle Savelan tallille -02, josta Pyry sitten lähti Raudaskylälle keväällä -05, lähemmäs Maijan asuinpaikkaa. Pyry on ylpeä, komentelevainen pomotyyppi, joka kuitenkin tiukan paikan tullen (joita kyllä tulee aika usein sen mielestä!) piiloutuu hyvin mielellään Japen leveän takamuksen taakse turvaan. Jape pitää Pyryyn kunnioittavan välimatkan mutta ei kyllä jätä käyttämättä hyväkseen tilaisuuksia härnätä tai muuten kiusata Pyryä.

Jape ja Pyry ovat olleet useaan otteeseen sekä erillään että yhdessä tässä vuosien varrella, meillä kun on näitä talleja useampia niin tällainen pompottelu on mahdollista. Tällä hetkellä (-08 kevät) Pyry on ylläpidossa vuokralla Ylivieskassa raviradan lähistöllä eräällä tytöllä, voi olla että jää tytölle pysyvästikin.

LUKKA FRÁ MÚLA - islanninhevostamma (Lukka Sukupostissa)

Kytölästä tuttu islanninhevostamma Lukka muutti Savelan tallillemme keskiviikkona 6. marraskuuta -02 talven ajaksi. Japehan ei vähästä hätkähdä joten se otti asian erittäin kevyesti, mitä nyt vain vähän katseli. Ja heinätkin joutui nyt jakamaan kahden muun kanssa, kuinka törkeää. Keväällä -03 Lukka lähti siskoni Hannelen mukana Pylväsperälle Ylivieskaan, missä kummatkin asuvat edelleen.

Lukka on sutjakka ja ketterä pikkutamma (säkää saman verran kuin Japella), tölttiautomaatti, luonteeltaan lähinnä huumorintajuton ja helposti kuumuva. Lukkan varsa Gnýfari oli myös Japen kaverina Alavieskan aikoina, "Nipa" kuitenkin myytiin jo varsana pois ja nykyään asuu Espoossa Fagerängissä yksityishevosena.