Kesä 2006
![]() |
Jape ja Konsta ovat saaneet olla lomalla koko kesän, kun en ole selkävaivoiltani oikein kyennyt ratsastelemaan ja Minnakin muutti jo toukokuussa Ouluun. Alkukesästä laitoimme isännän kanssa aitaukset uusiksi ja tolpat suoraan. Laidun myös laajeni hieman. Samaten vanhat huonot puutolpat vaihtuivat muovisiin, joista on hyviä kokemuksia jo muutaman vuoden ajalta. Vanhat aitalangat uusimme samalla aitaköysiksi, jotka näyttävät kestävän paremmin. |
Loppukesällä
päätimme tyttöjen kanssa myydä Konstan, koska sillä ei oikein kukaan voinut ratsastaa. Minä
olen sille liian painava/osaamaton, eikä pikkutyttöjä uskalla sen selkään
päästää, ties vaikka aloittaisi sen talvisen meiningin uudestaan. Maija
löysinkin sille oikein hyvän ja toimeliaan kodin. Eiköhän se siellä saa sen
verran liikuntaa ja kuria, että temppuilun jäävät sikseen.
Elokuun 17. päivä sitten kävimme sen viemässä uuteen kotiinsa. Poika oli tosi
kiltisti kopissa koko pitkän matkan ajan, vaikkei se ennen juuri olekaan
matkaillut. Fiksu kaveri! Hyvin tuntuu Konsta siellä viihtyvän ja kavereitakin
riittää. Myös ostajat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Tosin ikävä vaan meinaa
vaivata - oli tosi kiva mennä tallille, kun Konsta oli aina portilla odottamassa
ja hörisemässä. Huomatessaan, että joku oli tulossa tallille se tuli aina täyttä
laukkaa portille katsomaan. Samaten kun kuljin laitumella, niin se seurasi aina
perässä turpa miltei kiinni selässäni.
Konstasta on kehkeytynyt uudessa paikassa oiva kisaratsu ja omistajat ovat tosi
tyytyväisiä pikku polleensa.

Sitten piti alkaa miettimään,
että mistä Japelle kaveri? Päädyimme minishettisori Chinzaan, se kun on pieni ja helppo hoitaa.
Pienten alkuvaikeuksien ja kahinoiden jälkeen pojat näyttävät sopeutuneet
toisiinsa hyvin. 86-senttinen minishettis näyttää olevan pomo. Aika
naurettavan näköistä kun pikku leikkihevonen paimentaa itseään liki kolme kertaa
suurempaa hevosta!
Chinzan tulo tallille sai aikaiseksi myös pientä remonttia. Chinza majoittui
Japen entiseen karsinaan, johon laitettiin oveksi vain matala verkko-ovi,
lisäksi poju sai karsinan seinään verkkoikkunan, että se näkee sieltä Japen. Jape
siirtyi entiseen Pyryn karsinaan, josta madallettiin seinät samalle korkeudelle
kuin toisessakin karsinassa, lisäksi vaihdettiin korkea ovi matalampaan, että
Japekin näkee hyvin ulos karsinastaan. Myös suuret reiät seinien ja lattian
rajassa paikkasin pikasementillä. (viime talvena oli tallilla rottia, jotka
näitä miehen nyrkin kokoisia reikiä nakersivat.) Lattiassa oli myös aikamoisia
monttuja, joten pikasementtiä vaan sinnekin, saa sitten nähdä miten se kestää
pakkasia, ellei kestä niin parsitaan ensi kesänä. Pesin ja kalkitsin myös
molemmat karsinat ja tallikamarin. Niin, että on sitä saanut olla monena tänä
kesänä, kirvesmies, puuseppä, siivooja, muurari...
|
|
|
|
Takaisin Kuulumiset-sivulle