Omistaja

Olen hyvän matkaa viidenkymmenen paremmalla puolella oleva tanakka tätipuskaratsastaja. Ennen Pyryä ja Japea sanoin: Meille ei tule koskaan hevosta! :)

Minulla ei ollut kokemusta hevosista juuri ollenkaan ennen Japea. Tai itse asiassa sen verran että jopa liinassa talutettaessa pelkäsin hevosen selässä. En ymmärrä edelleenkään juuri mitään koulukiemuroista, mutta ei niistä nyt niin ole väliäkään, kunhan vain yhteistyö Japen kanssa sujuu ja yleensä minä päätän mihin mennään (vauhdin taas päättää Jape...). Mutta hauskaa minulla on Japen ja kumppanien kanssa! 
Minusta on hauskaa ja rentouttavaa hoidella hevosia, siivoilla karsinoita (ei tosin kovin usein nykyisin, kun hevoset ovat ulkona yötä päivää), laittaa niille ruoka ja kantaa heinät. Myös niittämään olen opetellut, jälki ei tosin ole edelleenkään kovin tasaista, mutta eipä nuo hevoset ole vielä moittineet. Isäntä osti minulle viime syksynä pienen raivaussahan, joten ehkä jätän ne niittohommat nyt vähän vähemmälle. Täytyy tänä kesällä opetella käyttämään sitä, viime syksynä jäi opettelematta myöhäisen ostoajankohdan vuoksi.   
Aina ei malttaisi illalla lähteä tallilta kotiin, kun hevosten puuhastelua ja peuhaamista on niin hauska seurata.

Tässä tallinpidossa on joutunut olemaan aika monena, kirvesmiehenä, muurarina, maalarina, ojankaivajana. Eipä ainakaan tule aika pitkäksi, eikä tarvitse iltaisin pähkäillä että mitähän sitä tekisi....

Ja kun tallilla on vielä manuaalinen vesihuolto, niin sitä kantamista ja kuskaamista riittää.

Pärjään hyvin yksin maastossa, en putoa laukassakaan (yleensä...) ja hevosen hoidan tietysti itse ennen ja jälkeen ratsastuksen. Jape on loistava opettaja ja pitää huolta minunkin kunnostani huumorin pilke silmäkulmassa juoksuttamalla minua ympäri aitausta ennen kuin antaa ottaa itsensä kiinni ennen ratsastusta.

Japen lisäksi taloudesta löytyy vielä kaksi karvanaamaa, 14-vuotias bichon frisee Vinski ja 11-vuotias tiibetinterrieri Pepe.

Hevosten ja koirien lisäksi minulla on muitakin kummallisia ja omituisia harrastuksia.

© Helena Autio