| ETUSIVU | HALLITUS | KIRJAVANKIERROS | JÄSENYYS | LINKIT |
![]()
Vuh, Kirjavankierroksella on kyllä mukava käydä.
Helle hemmotteli motoristeja, kun he kokoontuivat 18.-20. heinäkuuta 2003 Haapavedelle Kylpyläsaaren leirintäalueelle. Vuorossa oli 28. Kirjavankierros. Tarjolla oli sopivasti ohjelmia ja ne vietiin läpi sujuvasti, vaikka lauantaina ukkoskuuro keskeyttikin hetkeksi kisailut.Jo perinteeksi muodostunut kiertoajelu suuntautui aluksi Haapaveden hautausmaalle, missä trombi oli aiemmin samalla viikolla tehnyt tuhojaan kaatamalla maahan lähes koko puuston. Tämän jälkeen suuntana oli Viinitalo Aito-Onni, missä saattoi tutustua viinin valmistusprosessiin ja ostaa tuliaisia kotiin.
Musisoinnista vastasi perjantaina tuttuun tapaan Loose Brothers, joka heitti onnistuneen keikan. Lauantaina esiintyi Puolitaival Company soittaen kantrivoittoista musiikkia. Lisäksi esiintyi kantritanssiryhmä, joka antoi myös tanssinopetusta halukkaille. Ilta oli onnistunut, eikä varmasti monikaan tuntenut tarvetta lähteä "kylille" illaksi.
Kävijämäärä oli kaikkiaan noin 390 motoristia. Kommenteista päätellen kaikki olivat tyytyväisiä viikonloppuun.
Tulokset
Suurin kerho:
1. Oulu MC, 14 osallistujaa
2. Raahen Moottorikerho
3. Rautaruukin MotoristitKerhojen välinen kilpailu (kuljettajien lkm x matka):
1. Oulu MC, 12 kuljettajaa x 155 km
2.
3. Raahen MoottorikerhoPisin matka miehet:
Kaj Leimusalo, Hanko, 710 kmPisin matka naiset:
Anne Ilvola, Salo, 605 kmPisin matka ulkom. miehet:
Tuomo Tryyki, Haparanda, Ruotsi, 290 kmPisin matka ulkom. naiset:
Niina Mäntyranta, Luleå, Ruotsi, 400 kmPisin matka alle 125 cc:
Jussi Savilaakso, Haukipudas, 175 kmAhkerat kävijät:
Markku Iivonen
Hessu Saarela, Raahe (RRMK)
Erityismaininta: Raimo Riionheimo, 25. kertaHitausajo:
1. Hermanni Nieminen, 20.2 s
2. Jukka Rajaniemi, 8.2 s
3. Tommi Seppänen, 2.5 sKetjunheitto, miehet:
1. Topi Kokko, 3+4 p
2. Kaj Leimusalo, 3+2 p
3. Useita henkilöitä, 1 pKetjunheitto, naiset:
1. Maaret Iijolainen, 2+3 p
2. Anne, 2+1 p
3. Maija Aalto, 1 p
Päivi Ruusuvirta, 1 pBeach volley:
1. Team Löysät Pois
Tapani Piippo
Jari Pellikka
Reijo Pohjaranta
2. MC Saamattomat
3. Team SaaneetLetkunveto:
1. Nivalan Moottoripyöräilijät
Janne Salmu
Jorma Lakso
Harri Eerikkilä
Mika Aitto-oja
2. MC Huhmari
3. Team Löysät Pois
4. MC SaamattomatLasten piirustuskisa:
Lapset piirsivät alueelta valitsemansa moottoripyörän.
1. Jenna Junno
2. Tommi Karjalainen
3. Tatu Ahola
Kiitokset yhteistyöstä:
- Euro Motor Center Oy, Oulu
- Haapaveden kaupunki
- Haapavesi Folk ry, Haapavesi
- Honkalan Kenkä, Haapavesi
- K-Market Superhessu, Haapavesi
- Kylpyläsaaren leirintäalue, Haapavesi
- Lähivakuutus
- Pohjanmaan PPO Oy, Ylivieska
- Pub Kitumilli, Haapavesi
- Pyhäjokiseutu-lehti, Oulainen
- Saken Grilli, Haapavesi
- Viinitalo Aito-Onni, Haapavesi
Kirjavankierros 2000 tulokset | Kirjavankierros 2001 tulokset | Kirjavankierros 2002 tulokset
MC Seven Flames kiittää kaikkia mukana olleita.
Vuonna 2004 taas tavataan!