Sinkki-Sepot on mukana kehittämässä koulusuunnistusta valtakunnallisesti yhdessä viiden muun suomessa olevan suunnistusseuran seuran kanssa. Pilottivuoden aikana kehitellään seurojen ja koulujen kanssa yhteistyössä mielekkäät toimintamallit opettajille. Seura auttaa karttojen valmistuksessa ja seuran nuoret laativat kullekin koululle sopivat harjoitusradat. Vihannin kunnan kaikki ala-asteet ovat mukana kehittämisprojektissa. Vihannin kouluista Alpuan ja Lampinsaaren koulut kaipaavat ajanmukaista karttaa ja projektin ansiosta tilanne paranee varmasti. Ilveskorven koulun lähelle valmistuu kartta kesän aikana ja kirkonkylällä on koululta mahdollisuus lähteä suunnistamaan suoraan.

Olé Kartalla -projektiin kuuluu nuorista koostuva Olé-trainerit. Vihannista mukana ovat Eetu Haataja kartantekijänä ja malliharjoituspaketin suunnittelussa mukana ovat Iina Vilminko, Tiina Alanen, Karoliina Kestilä ja Juulianna Jussinniemi mm. Mukaan mahtuu vielä halukkaita.

Liiton ja kunnan yhdyshenkilönä toimii Seija Jussinniemi. Sinkki-Seppojen kartoista vastaa Toivo Koivikko.

Olé trainerit koulutetaan Saarijärvellä 11.-12.5.07 ja opettajille järjestetään tarpeen mukaan  koulutusta omissa kunnissa ja myös suunnistusliitto tarjoaa koulutusta valtakunnallisesti.

Projektin aikataulua:

 

Koulut sopivat valmiiksi kevään 2008 koulusuunnistustapahtuma-päivän.....                                                                                                      

Kiintorastien  ja harjoitusmallipaketin suunnittelu trainereilla kesän aikana. Syyskuussa viedään kiintorastit maastoon ja harjoituspaketit kouluille. Kullekin koululle laaditaan kartan mukainen ohjelma. Opettajille veso-päivän yhteydessä esittely projektista.

Opettajien koulutuspäivä tiistaina 11.9. 2007 Vihannin ala-asteella klo 13.30-16.00

Harjoituskansiot valmistuvat kouluille syyskuun lopulla. Trainerit ovat tarpeen mukaan auttamassa "kummikoulujaan" harjoitusten toteuttamisessa. Kiintorastit viedään maastoon syksyn aikana Kirkonkylällä ja Alpuassa. Lampinsaareen saadaan koulun pihakartta käyttöön. Laajempi alue valmistuu myöhemmin. Ilveskorven pihakartta toimii ja vanhat kiintorastit kunnostetaan koululla talven aikana ja viedään maastoon keväällä.

Harjoituskansiot on jaettu kouluille. Kansio sisältää eri tasoisia harjoituksia mukaan lukien esikoululaisille suunnatut reitinhakuleikit ym.. Jokainen koulu on saanut käyttöönsä 10 rastilippua suunnistusliiton kautta. Kouluilla on suunnistettu ennätysvilkkaasti ja palaute seuralle on ollut hyvää. Lampinsaaren pihakartta on valmis.

                   

Lampinsaaren seikkailupäivän kuvasatoa. Pihalla kuuluttajan lava. Koulun pihan toimintapisteitä ja seuran väkeä. Varsinaisilta rastipisteiltä ei seuran väki ehtinyt ottaa kuvia.

 

Keväällä 2008 koulusuunnistustapahtuma Kummeli Olé. Koulusuunnistuspäivän suunnittelut ovat täydessä käynnissä. Liiton ohjeet ovat tulleet ja koululaisten lukumäärät alkavat olla selvillä. Vaikuttaa siltä että Lampinsaaressa on aikamoista vilskettä hetken aikaa toukokuun 21.päivänä. Onkin mukavaa, että juuri Lampinsaareen saamme järjestää rastiseikkailun. Siellä kun on juhlittu suunnistuksen MM-mitalistiakin!

 

 

 

Kouluprojektit jatkuvat! Kuvia koulutustilaisuudesta Seinäjoen Rasti-Jussien tiloissa 21.2.2009.  Mukana oli Kauhajoen, Vaasan ja Seinäjoen suunnistusseurojen ja koulujen väkeä. Koulutuksessa saatiin hienoja ideoita uusien rastiseikkailutapahtumien rastipisteille. Kouluttajana toimii  liiton koordinaattori Seija, joka myös on mukana näissä "omissa" tapahtumissa toukokuussa. Kärsämäki on myös tässä tiimissä ja koulutus siellä on 12.3. klo 17.00.

 

                          

Kärsämäen Katajalla pidettiin koulutusilta 12.3. ja mukana oli sekä seuran jäseniä että opettajia. Molemmissa koulutuksissa käytiin läpi rastipisteet ja havainnollistettiin ryhmätyönä. Hyviä ideoita tuli esiin rastipisteiden suhteen. Kaikilla tapahtumilla on hyvät lähtökohdat ja seuroilla on mukana kaiken ikäistä opastajaa rastipisteille.

   __________________________________________________________________________________________________________________________________________________________        

Seikkailupäivät lähestyvät kovaa kyytiä! Viimeisiä suunnitelmia hiotaan ennen karttojen painatuksia. Kärsämäellä on kaikki hyvällä mallilla ja seikkailualue mukavasti koulun ympärillä. Seinäjoella kerrattiin vielä muutamia asioita ja kaikki alkaa sielläkin olla viimeistä silausta vaille..

Kauhajoella Anne muun suunnistuksen lomassa järjestää rastiseikkailua ja Maritta Vaasassa pistää hihat heilumaan viimeistään ensi viikonlopun seutuvilla!!

      

Seikkailut onnistuneesti läpi Kauhajoella, Seinäjoella ja Kärsämäellä ja onnistuuhan se Vaasassakin perjantaina!

          

Kauhajoella Sanssin koulun  ympäristö sopi mainiosti tapahtumaan. Tytöt vetivät rastilaulun rutiinilla ja Saaralta onnistui leimaus! Emitrata oli kiva esteineen ja kakkosrata puikkelehti kulman takana kuusikossa. Anne oli suunnitellut pistesuunnistukseen toimivat välineet. Pistepussit kestivät, näkyivät hyvin ja rata oli selkeä. Aarteen löysi kartan avulla joka johdatti ryhmän "näkymättömiin".

 

          

Tässä toinen emitrata kiertelee kuusten lomassa nauhalla merkattuna. Kauhajoella oli maajoukkuesuunnistaja Saara Norrgrann.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Kuvakoosteista löytyy vinkkejä ja ideoita. Valitettavasti hienot nimikyltit rastilipulla eivät näy Seinäjoen lasten rinnasta! Seinäjoella oli lapsia mukana n. 230. Juha Sorvisto oli mukana Seinäjoella.

      

Suunnistuksessa tarvittavat apuvälineet ovat usein sinä missä tarvitaankin! Tämäkin este taisi olla kentän reunalla valmiina!  Hyppyrimäen ympäriltä seikkailijat löysivät monenmoisia pisterasteja.

  

__________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Kärsämäelläkin seikkailtiin auringon paisteessa! Seikkailupisteet kiersivät mukavasti monenlaisessa maastossa. Kärsämäellä oppilaiden määrä oli 120 plus Pasi Ikonen.

  

Kärsämäellä aarteen löysi polun varrelta metsästä mukavasti keltaisen banaanin johdattelemana. Aarrepaikka olikin melko jännä! Tähystyspisteet  olivat selkeästi näkyvillä ja niitä oli kiva miettiä porukallakin. Emitratoja oli ohjeiden mukaisesti rakennettu kaksi. Metsäisempi rata oli hyvällä paikalla ja sopivan kiemurainen.

  

 

______________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Ja sitten Vaasa!! Vaasassa oli mukana Staffan Tunis. Vaasan tuulinen päivä ei haitannut lapsia! Rastit löytyivät ja aarrekartan sai jokainen ryhmä omassa kirjekuoressa!

 

Vaasassa alkujumppa sujui mallikkaasti kun eturivin pojat pääsivät juonesta kiinni! Staffan esitelmöi emitkortin älykkyyttä ja sehän ihmetytti tietysti! Erityisesti se, että kortin kanssa ei pysty narraamaan! Tähystyspaikka oli Vaasassakin rauhaisessa paikassa. Vitos-kutosluokkien suunnistusradalta löytyi silmiä hivelevän kaunis rastin paikka!

 

   

 

________________________________________________________________________________________________________________________________________

Rastiseikkailu Oulaisissa 19.5.2011

 

Oulaisten Huiman porukka Toni Jumerin johdolla järjesti hienon tapahtuman Juho Oksan koululla! Uutuuttaan kiiltelevät kartat käsissään opet ohjasivat lapsia rastipisteille!

Sää olisi voinut olla hieman suosiollisempi mutta eipä lasten suusta valituksia tullut.

 

                       

 

Supersprinttiä juostiin sateesta huolimatta ja aarrekarttaa etsittiin pienten polkujen päästä. Karttamerkkejä päästiin opettelemaan lukion katoksen alle ja

tarkkuutta vaativia tehtäviä oli myös sopivasti.

 

  

                       

 

Kylmä unohtui välillä kaikkien saadessa lämmintä lihakeittoa koulun ruokalassa!  Sitten taas rasteille ja lopuksi pääsimme liikuntasaliin passin saantiin!

Voi kun kaikki olivat kiltisti ja rauhallisesti. Liikunta samalla virkistää ja rauhoittaa. Mukavat ajatukset jäivät pinnalle seikkailusta!