|
Vihannin kansalliset järjestetään juuri
valmistuneella kartalla. Sinkki-Sepoilla on tarjolla maasto,
jossa
sekä nuoret että vanhemmat saavat olla tarkkoina rastien löytämisessä.
Nyt tarvitaan suunnistustaitoa!
Lauantaina 15.5. lämpötila huiteli hellelukemissa Polusperällä!


Kilpailukeskus täyttyi toimitsijoista ja kaikki oli
valmista kun suunnistajat saapuivat kilpailukeskukseen.
EA-piste oli varustautunut kaikenlaisen varalta ja
infossa oli tuttua porukkaa auttamassa pulmatilanteissa.
Tulostaululta löytyi kaikki tarvittava ja ravintolasta
löytyi ruokaa ja kahvia.
Maastoa halkoo leveähkö oja.
Retkeilijä voi nauttia kauniista ojanvarsimaisemista.
Suunnistajan kan-
nattaa kulkea vain siltoja pitkin!

Ratamestareiden metsässä viihtyvyyden ymmärtää kun
löytää reitit näillekin paikoille! Maasto on vielä
paikoin märkää ja kohmeista.
Ratamestarit ovat olleet tähän asti hyvin niukkasanaisia
viime syksyn jäljiltä, mutta sen verran tietoja on tih-
kunut lähipiiriltä, että iltamyöhällä kotiin on tultu.
Koska Ristolta ja Jukalta ei tullut kirjallisia
lausuntoja, täytyi poikia yrittää tavoittaa.
Aikaisemmin jo kuultiin
Jukan kadottaneen kangen maastoon ja aamulla
saapuessamme kisapaikalle oli Jukka metsässä etsimäs-
sä jotakin. Ei kuitenkaan kankea vaan reppuansa jonka
oli kadottanut myös. Pojat häipyivätkin vähin
äänin taas metsän siimekseen ja hukkasivat
todennäköisesti kaikenlaista päivän siellä oltuaan.
Nyt onkin viimeinen toivo se, että jos ratamestarit ovat
itse tallessa lauantaina, otamme heitä hihasta kiinni
ja haastattelemme kisapaikalla ja saamme kuulla
mitä löytöpalkkioita on luvassa suunnistajille!
Kilpailunjohtajan
turinanurkka
Hyvä suunnistusväki lähellä ja kauempana!
Saloisten Reipas aloitti hienosti rastijuhlat ja
pistetään juhlintaan säpinää lisää! Rastiseikkaillaan ja kisail-
laan alueemme tapahtumissa nyt oikein kunnolla!
Vihannissa koululaiset suunnistavat opettajien ja
Sinkki-
Seppojen kanssa keskiviikkona 12.5. ja sitten keräämme
suunnistusväen Poluksen maastoon lauantaina. Olem-
me varautuneet juhlimaan 75v. liittoa koko päivän.
Tarjolla on ruokaa, kahvia, virvokkeita, arvontaa ja
tietystikin
teille suunnistajille mielenkiintoisia, haastavia
rastipisteitä. Maaston kallioiset paikat ovat
todella kauniita ja muo-
doiltaan helpohkoja kulkea vaikka ovatkin korkeita.
Kallioalueen vastakohtana suunnistaja kohtaa
kumpa-
reista kuusikkoa ja jonkin verran vaikeammin kuljettavaa
maastopohjaa. Kaiken kruunaa kaunis mutkitteleva
vesireitti metsän halki! Toivotan jokaisen
tervetulleeksi suunnistamaan ja kuntoilemaan!
Suunnistusliiton
juhlaterveisiä kisoissamme Teille välittää Ossi Lakkala.
|