|
Esittely
Meidän perheeseemme kuuluvat minä Emma, avopuolisoni Tero, syyskuussa 2007 syntynyt poikamme Joona ja huhtikuussa 2009 syntynyt tyttömme Iida,
sekä tietysti koiravahvistukset Eku (FIN MVA Adamant’s Take Your Dream) ja Lyyli (C.I.B MVA FIN MVA RU MVA Rocbee Isabella).
Toiset koirani asuvat vanhempieni hyvässä hoidossa.
Asumme omakotitalossa Oulaisten keskustan tuntumassa Pohjois-Pohjanmaalla.
Elämääni on ihan pikku tytöstä asti kuuluneet kaikenlaiset eläimet. Todellinen koiraharrastukseni alkoi vuonna 1997 kun sain ensimmäisen koirani PK collie Netan (Raigomillin Kleopatra Star).
Netan kanssa harrastimme kaikkea mahdollista mitä vain oli paikkakunnallamme tarjolla.
Näyttelyt jäi Netan osalta vain yhteen tuloksena kakkonen.
Näyttelyharrastus alkoi kunnolla kun sain vanhempani taivuteltua toiseen koiraan ja kevättalvella 2000 Jemina (Rocbee Sleeping Dream) saapui kotiin.
Tämä ihana luonteinen vauhdikas punavalkoinen tytteli vei sydämeni springereille!!
Koirat ovat meille perheenjäseniä, jotka pyörivät mukanamme arjen touhuissa. Vapaa-aikamme vietämme mielellään rakkaan harrastuksemme parissa näyttelyissä, lenkeillä ja metsällä.
Olen suorittanut hyväksytysti kennelliiton kasvattajan peruskurssin 2008.
SpringLine kennelnimi minulle on myönnetty helmikuussa 2009
Tulevaisuudessa toivon pystyväni kasvattamaan pienimuotoisesti terveitä, hyvä luonteisia ja rotumääritelmän mukaisia springereitä.
Emma Ahvenlampi
|