Pitämässään kokouksessaan, hallitus on päättänyt muuttaa Sukujuhlan
sääntömääräiseksi Sukukokoukseksi.
Sukukokouksen pitopaikka myös on päätetty muuttaa, päivämäärä ei ole muuttunut !
Sukukokous on siis: 26.7.2009 klo 14:00 alkaen
Uusi osoite: (Paikka on sama kuin edellisen kokouksen pitopaikka)
Oulun Yliopisto
Musiikkikasvatuksen koulutus
Maunonkatu 2
90100 OULU
Ohjelma Oulun Sukukokoukseen
Pyydämme anteeksi muutoksia !
Muutokset johtuvat monista eri seikoista !
Kertokaa myös muille jäsenille, joiden kanssa olette yhteyksissä.
8.6.2008
Hallitus päätti kokouksessaan:
- Seuraava Sukujuhla 2009 on 26.7.2009 Siikajoella
- Ohjelmarungon voitte katsoa linkeistä, se tarkentuu vielä
- Sivujen rakentelu on hieman vielä kesken, mutta mahd. pian saan ne kuntoon
Eli tämä informaatio on ennakkoinformaatiota tulevasta !
8.3.2008
Hallitus päätti kokouksessaan 24.2.2008 ryhtyä valmistelemaan seuraavaa Sukujuhlaa.
Kokouspöytäkirja tallennettu ko. paikkaan, voitte lukea sieltä, mistä keskusteltiin.
Jäsenmaksu pyritään lähettämään mahdollisimman pian kaikille niille jäsenille, jotka eivät vielä jäsenmaksuaan ole maksaneet vuosilta 2007 ja 2008
23.1.2007
"Kamppaillen kiinni korpimaihin Kiannalla"- kirjanen ilmestynyt
Tauriaisten suvun jalanjäljillä Suomen asutushistoriassa 1450 - 1750
Tilata voi joko meiltä tai Juhani Tauriaiselta suoraan, juhani.tauriainen(at)welho.com
10.12.2006
Hallituksen kokoonpano päivitetty
19.10.2006
Päivitys
17.8.2006
Kiitokset Oulun Sukujuhlaan osallistujille, työ jatkuu taas seuraavaan Sukujuhlaan 2009.
Oulun Sukujuhla oli mukava, voinemme jatkaa samalla tapaa tulevaisuudessakin !
16.7.2006
Ilmoittautumisaika umpeutunut !
Soittamalla Eeva-Liisalle tai Ismolle, voi tiedustella mahdollisuuksista vielä ilmoittautua mukaan.
12.7.2006
Tervetuloa Sukujuhlaan Ouluun !
Ilmoittautuneiden listaa päivitetty !
Jäsenrekisterin päivitys !
Osallistumismaksu tulee olla maksettuna Sukujuhlaan mennessä !
Sukujuhlan pitopaikkojen osoitteet:
Lauantai
Keulapuominte 12
Hietasaari, Oulu
- Pyyhkeet mukaan, jotka haluavat saunoa
- Opasteet Tuirasta
Sunnuntai
Oulun Yliopiston Musiikkikasvatuksen laitos
(Entinen kauppaoppilaitos, ent. Kuusiluodon Lukio)
Maunonkatu 2
Heinäpää, Oulu
10.7.2006
Tiedoksi niille, jotka mahdollisesti käyvät savusaunassa, ottakaa omat pyyhkeet mukaan !!!!
Toimintakertomus ja toimintasuunnitelma lisätty, hallituksen kokouspöytäkirja 9.7.2006 Oulussa.
Tilinpäätös valmistunut, osoitti ylijäämää 268,25 €.
4.7.2006
Ilmoittautuneiden listaa päivitetty !
Jäsenrekisterin ylläpitoa varten:
- Tarkistakaa, että maksut ovat kirjautuneet oikeille henkilöille
- Osoitetiedot ovat ajan tasalla !!!!!!
- Punaisella laatikolla on merkitty vuoden 2006 maksaneet jäsenet !
- Jäsenrekisterin luettavuutta voi parantaa kääntämällä dokumenttia 90 astetta,
jolloin tekstit tulevat vaakasuoraan ja on siten helpompi lukea näytöllä...
Ilmoittautuneita henkilöitä pyydetään maksamaan osallistumismaksu mahdollisimman pian !
Meillä on hallituksen kokous 9.7. jolloin käsittelemme sukujuhlaan liittyviä asioita...
Maksaessanne jäsenmaksuja nettipankkisiirrolla, laittakaa lisätietoihin koko nimenne, osoitteenne tai puolison nimi, osaamme paremmin kohdistaa saapuneet maksut oikeille jäsenille...
29.6.2006
Tervetuloa Sukujuhlaan Ouluun !
Ilmoittautuneille tiedoksi, osallistumismaksu tulee olla maksettuna 30.6.2006 mennessä !
Ilmoittautukaa mahdollisimman pian ne, jotka vielä harkitsevat asiaa !
Osaamme tehdä oikeille henkilömäärille varaukset !
Sukujuhlan pitopaikkojen osoitteet:
Lauantai
Keulapuominte 12
Hietasaari, Oulu
Sunnuntai
Oulun Yliopiston Musiikkikasvatuksen laitos
(Entinen kauppaoppilaitos)
Maunonkatu 2
Heinäpää, Oulu
26.6.2006
Ilmoittautuneiden listaa päivitetty !
Sukujuhlien aikaan Oulun ympäristössä paljon laadukkaita tapahtumia, kannattaa myös käydä tutustumassa !
mm. musiikkiohjelmaa Oulunsalossa 29.7.-5.8.12006 .Oulunsalo soi - tapahtuma
19.6.2006
Ilmoittautuneiden listaa päivitetty !
Kutsukirjeen liitteenä olevasta pankkisiirrosta unohtui Sukujuhlan osallistumisosio pois !!
Maksakaa jäsenmaksun yhteydessä myös osallistumismaksu. Maksu 30.6.2006 mennessä !
Hinnat löytyvät kutsusta ja ohjelmasta.
Ottakaa kuitti osallistumismaksusta mukaan Sukujuhlaan, helpompi tarkistaa kuka maksanut
ja keneltä peritään paikan päällä maksu !!!
Tyhjän pankkisiirron voi tulostaa myös tästä !
Ilmoittautumiskaavakkeesta ja maksusuoritteesta vielä:
Laittakaa ehdottomasti myös:
- Puolison ja lasten nimet, osaan paremmin yksilöidä, kenen maksu on kyseessä
( Paljon etunimiltään saman nimisiä jäsenistössämme !!!!! )
- Laittakaa sähköpostiosoite myös, jos on olemassa
12.6.2006
Ilmoittautuneiden listaa päivitetty !
4.4.2006
Lisätty tietoa Oulun Sukujuhla- osioon
27.3.2006
Hallituksen kokous 19.3.2006. Ohjelma lopullinen !
30.1.2006
Hallituksen kokous, jossa kehiteltiin Sukujuhlan ohjelmaa
26.1.2006
Potna-Pekkaan liittyvää aineistoa lisätty, samoin linkit-sivulle lisätty linkkejä...
18.12.2005
Täytettävä lomake ei toiminut Internet-ympäristössä, joten se on muutettu Pdf- lomakkeeksi...
9.12.2005
Yhteystietoja korjattu, ohjelmaa "rukattu", lomakkeita lisätty !
Niille jäsenille, jotka haluavat jäsenmaksulaskun sähköisesti:
Lähettäkää sähköpostiosoitteenne allekirjoittaneelle, niin pystyn lähettämään sähköisessä muodossa olevan jäsenmaksulomakkeen !!!
Jäsenmaksulomake löytyy myös lomakkeet osiosta !
Lomakkeen voi täyttämisen jälkeen tallentaa ja tulostaa, sekä maksaa joko pankissa tai nettipankissa !!!!!
8.12.2005
Ohjelmaa täsmennetty
4.12.2005
Ohjelma seuraavaan sukujuhlaan muotoutuu pikkuhiljaa...
Anteeksipyyntöni kaikille niille, jotka ovat lähettäneet jäsenhakemuksen Internetin välityksellä, olen nimittäin kadottanut ne atk-ongelmien johdosta...
Kaunis ja anteeksipyytävä pyyntöni olisi, että lähettäisitte jäsenhakemuksenne uudelleen ! Elisan antamasta viestistä "Sivua ei voi näyttää" ei tarvitse välittää.
Viesti tulee silti meille perille !
Laitan ne heti eteenpäin asiaankuuluvasti.
Menetin nimittäin omat sähköpostini ja siinä samalla myös saapuneet jäsenhakemukset !!!
Kaikille lämpimät kiitokset positiivisesta palautteesta, jota sukuseuramme on saanut.
Näin on hyvä yhdessä jatkaa eteenpäin ja luoda uutta ja informoivampaa tulevaisuutta myös näin sukuseuran puitteissa.
30.1.2005
Hallituksen kokouksessa 29.10. päätettiin ryhtyä valmistelemaan seuraavaa sukujuhlaa Ouluun ! Sukujuhla on 29.7.-30.7.2006 Oulussa !
Sukujuhlat - sivulta huomaatte varmaan, että paljon on tietoa vielä tallentamatta/saamatta wanhoista sukujuhlista.
30.10.2004
Ulkoasua uudistettu, antakaa palautetta, ovatko muutokset mielestänne
onnistuneita, toimivatko sivut hyvin, onko nopeudessa toivomisen varaa jne...
Linkkejä lisätty ja korjailtu. Huomasin, että lähetettäessä kaavakkeita, lähettämisen jälkeen saattaa tulla viesti, että "sivua ei voi näyttää" (Elisa).
Kaavake kuitenkin lähtee eteenpäin, lähetys- toiminnassa on linkkivika Elisan puolelta.
Pahoittelen häiriötä, en kuitenkaan voi vaikuttaa asiaan...
26.10.2004
Uuden sukujuhlan (2006) valmistelut alkavat...
Hallitus kokoontuu tulevan talven aikana ja ryhtyy valmisteleviin toimenpiteisiin.
Kotisivujen päivitystahti on ollut "hiukan" pitkäjaksoinen työkiireiden vuoksi, mutta
nyt kun valmistelut alkavat toden teolla, päivitän tietoja myös kotisivuille !
Realistisen viihdyttävää, alkavaa joulunodotusaikaa kaikille !
9.8.2003
Lopullinen Hämeenlinnan Sukujuhlaan 2003 osallistuneiden lista
Ennakkoon Ilmoittautuneiden lista myös päivitetty !
Perustava Sukukokous 15.7.1973 Suomussalmella kuvina
Linkkejä lisätty !
26.7.2003
Pöytäkirjoja lisätty.
Lopulliset osallistujaluettelot päivitetään myöhemmin !
"Hämeenlinnan Sukujuhla kuvina"!
13.7.2003
Ohjelmaan tarkennuksia, tsekkaa !
Ilmoittautujien listaan muutoksia !
22.6.2003
Hyvää Juhannusta KAIKILLE !
Lisätty Wanhoja pöytäkirjoja ja historiallisia dokumentteja !
12.6.2003
Lisää ilmoittautuneita !
9.6.2003
Osallistujalistan päivitys !
NETSCAPE-PÄIVITYS... (Nyt pitäisi toimia myös Netscapella)!
18.5.2003
Hinnastot
täsmentyneet. Uusittu
ilmoittautumiskaavake
!
Niitä henkilöitä, jotka ovat
tilanneet n. 13.000 nimen Tietokannan,
pyydän uudistamaan
tilauksen… Minulla oli vuoden
vaihteessa oli ATK- ongelmia,
suurin osa sähköposteista
katosi !!! Pahoittelen vaivaa !
14.5.2003
TERVETULOA HÄMEENLINNAAN !
Ilmoittaudu postitse,
sähköpostitse,
soittamalla tai
internetkaavakkeella
15.6.2003 mennessä ja varmista
läsnäolosi 30- v. Juhla Sukujuhlassa !
Osallistujalista
jo ilmoittautuneista henkilöistä !
Ohjelmaan
tarkennuksia, tutustu ihmeessä !
Hinnastot
myös tarkentuneet !
10.5.2003 hallituksen
Helsingin kokouksen
pöytäkirja lisätty !
Jäsenkirje, joka postitettu
15.5.2003.
Muistakaapa, nämä sivut
linkkeineen toimivat toistaiseksi ainoastaan Microsoftin selaimilla !
9.3.2003
-
Sukujuhlaan
ilmoittautuminen - kaavaketta parannettu !
-
Lomakkeita
muutenkin uudistettu, tutustu !
-
Huomasin, että Netscape- selaimella on
ongelmia linkkien aukaisussa, yritän saada parannusta asiaan !
-
Microsoft Explorerilla linkit toimii !
-
Ongelmat linkkien aukaisussa ilmeisesti
lähinnä Amerikan sukulaisilla !
-
USA:ssa Käytetään ilmeisesti Netscape-
selainta enemmän kuin Suomessa
26.1.2003
Kotisivun
osoite toimii taas !
Häiriö
syntyi meistä riippumattomista syistä, Kolumbuksen nimen muutoksen yhteydessä.
Pahoittelemme
aiheutunutta häiriötä !
28.9.2002
Uutisradiokanava
lisätty
7.9.2002
Päivitetty
Englannin kielistä osaa… Ohjelmamuutoksia orkesterin osalta
26.8.2002
Linkki- sivuja täydennetty todella kattavaksi, niin suomeksi
kuin englanniksi !
Sukulaisten kotisivuosoitteita lisätty
! Tutustu myös
Suomen historiaan !
24.8.2002
Linkkejä lisätty edelleenkin ! Lisälisenssin hinta
lisätty
tilauskaavakkeeseen !
UUTUUTENA
KESKUSTELUKANAVA SUKUTUTKIMUKSESTA
KIINNOSTUNEILLE !
18.8.2002
Lisätty
linkkeihin pankkien palvelulinkit ! Englanninkieliset sivut uusittu kokonaan
ja
lisätty englanninkielistä informaatiota, mm. ohjelma ja lomakkeet !
28.7.2002
Ohjelmaan
tarkennuksia ja valokuvia
Hämeen Linnasta.
Kotisivuosoite:
netti.nic.fi/~tauriais poistuu käytöstä !
Olen
tehnyt ko. osoitteeseen uuden osoitelinkityksen, joten sieltä pääsee
Kolumbuksen sivuille helposti !
21.6.2002
Hyvää
Juhannusta KAIKILLE ! Nic- kotisivuosoite on saatu taas käyttöön, eli osoite:
netti.nic.fi/~tauriais toimii taas !
Sivuja
päivitetään rinnakkain, eli kumpikin osoite on toistaiseksi käytössä !
19
6. 2002
Internet- jäsenkirjakirje
lisätty jäsenkirjeisiin ja samalla laitettu postitukseen kaikille jäsenille,
uusille ja vanhoille !
18.6.2002
Sukujuhlat
sivulta helpot linkit, joilla voi seurata sukujuhlien kehittymistä !
Hallituksen
kokouspöytäkirja 21.1.2001 Vantaan kokouksesta tallennettu.
Epävirallinen
hallituksen kokouspöytäkirja
4.5.2002 Oulun
kokouksesta luettavissa myös.
Hämeen Linnan
ohjelma ja hinnat varmistumassa, luettavissa Hämeen Linnan ohjelmasta
4.6.2002
Kolumbuksen
palvelimen päivityksen yhteydessä tapahtuneiden muutosten johdosta, kotisivumme
ovat olleet pois käytöstä jonkin aikaa.
Nyt
kuitenkin monien reklamaatioiden jälkeen, saimme ongelman korjattua !!!!
Hallituksen
kokous hyväksyi Hämeenlinnan Sukujuhlan ohjelmarungon periaatteet kokouksessaan
Oulussa.
Sukujuhlan
valmistelu jatkuu !
8.12.2001
Perhetaululomake ja
Ilmoittautumislomake lisätty
lomakkeisiin !
27.11.2001
Kotisivumme ulkoasu uudistettu
!
Lomakkeet uusittu, käyttäkää
olkaa hyvä.
Lähettäkää
kommentteja, miltä tuntui, kuinka toimi, miltä
näytti ?!?
4.11.2001
Ohjelma Hämeenlinnan
sukujuhlaan alkaa hahmottumaan !
Käy tutustumassa alustavaan
ohjelmaan, klikkaa tästä
Hämeenlinna
!!!
Uusia lomakkeita nyt
käytettävissä, klikkaa
lomakkeet
otsikkoa
-
Jäsenhakemus
-
Osoitteen muutos
-
Tilaus
-
Ilmoitus pois nukkuneista
jäsenistä
-
Palautelomake
11.10.2001
Lomakepalvelustamme löytyvät:
-
Jäsenhakemus
-
Osoitteenmuutoslomake
KOKEILE JA KÄYTÄ !
UUTTA ! UUTTA !
Olemme saaneet päivitettyä kotisivumme uuteen ulkoasuun !
Lähetä kommentteja !
SUKUJUHLA 2003
Sukujuhlan ohjelmasta ja
pitopaikasta sen verran, että olemme
menossa Samulin kanssa käymään
Hämeenlinnassa.
Meillä on tarkoitus kartoittaa
Sukujuhlan pitopaikkoja ja ohjelmaa
LOGO- Kilpailu !
Logo- ehdotelmia voi lähettää
edelleen, otamme niitä mielellämme
vastaan !
WANHAT
VALOKUVAT
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat
sanaa…
Vanhoja valokuvia saa
Osoitteeni:
Ismo
Tauriainen
Haltianpolku
21 B 57
04440
JÄRVENPÄÄ