Jumala/  Jumalat

Eri uskonto kunnissa on eri jumala tai jumalia joihin uskotaan rukoillaan ja palvotaan, mikä sitten on oikein tai oikea sen jokainen itse voi päättää mihin haluaa uskoa

Uskonto

Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta yleismaailmallisena ilmiönä. Uskonnot ovat muotoutuneet oppijärjestelmiksi ja ilmenevät erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina.

 

Ukkosen jumala Thor


Ukkosen jumala, Ukko on muinainen sään ja sadon sekä ukkosen jumala. Sillä on kädessään ukonvasara, jolla se karkottaa pahoja henkiä. Vasarallaan ukkosenjumala saa myös aikaan salamaniskuja ja jakaa oikeutta. Ukkonen antaa ihmisille elämän, suojelee heidän terveyttään ja valvoo kuolemaa. Ukkosta on sanottu myös pilvien haltijaksi, joka tulee puhdistamaan ilman taudeista ja saa aikaan hedelmällisen sateen. Salamaniskun ajateltiin olevan Ukon kosto tai vihan ilmaus. Kokonaisen ukonilman hän saa aikaan kyntäen ja jyristellen vaunuillaan taivaissa. Ukkosenjumala on väkevin luonnon-jumaluuksista ja siksi tärkein shamaanin suojelija.

 

Tuulenhaltia

 Hän pystyy hetkessä nostattamaan myrskyn tai tainnuttamaan tuulen,  hänen puoliso on thor ukkosen jumala

 roomalaine Rakkauden jumalatar Venus (kreikkalainen vastine Afrodite)

 roomalinen Meren jumala Neptunus (kreikkalainen vastine Poseidon)

Suojelee ja hallitsee meren voimaa ja meren asukkaita, hänen asuinpaikka on Atlantin, kerrotan että hänen  suuttuessaan merelle nousee hirmumyrskyjä aallokkoja.

 roomalainen Manalan valtias Pluto (kreikkalainen vastine Hades)

 Roomalainen Kodin jumalatar Vesta (kreikkalainen vastine Hestia)

Suomessa on tapan pyytää pappia siunaamaan kodin jossa pyydetään rauhaa ja rakkautta kodille ja sen asukaille