Ammattiratsuttajan työkalupakki

Tinna-tamman ratsukoulutuksen aloituksessa hevosten kouluttaja Katja Vanhatalon opastuksella pääsimme pisteeseen, jossa tamman selkään pääsi totuttamaan sitä työskentelyyn ja ihmiseen selässään. Jokainen ratsastushetki tosin piti pohjustaa maasta käsin työskentelemällä joko talutusharjoituksin tai liinassa juoksuttaen. Tinna kantoi mallikkaasti selässään ja opettelimme apuja sekä liikkumista ympyrällä.

Eteenpäin on ihmisen mieli, joten lähdin oikaisemaan ympyrältä suorille harjoitellakseni siirtymisiä. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen hevosen mielestä. Nähdessään suoran tien edessään tammalta hukkuivat jarrut. Ensin käynnissä kiihdytystä megavaihteella, sitten älykkäästi annoin luvan raville josta tamma lähtikin jo nousukiitoon. Vain yhden ohjan pysäytys tuotti jotain hidastuksen tapaista. Muutoin Tinna pysähtyi vasta tallin pihalla. Tein siis lisätilauksen Katjalle jarruista.

Pyöröaitauskoulutus alkaa

Tinna lähti toviksi Katjan hoiviin Revonlahdelle, koska siten sen kanssa voisi työskennellä päivittäin ja käyttää pyöröaitausta. Olen pitänyt pyöröaitauskoulutusta ylempänä hengentieteenä – lähinnä magiaan verrattavana mystisenä lajina, johon vähintään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto hevosen korvaan kuiskutuksesta.

Tinnaa oli kotona työstetty neuvojen ja opastuksen voimin narun päässä, jossa se toimikin jo ihan mukavasti. Narusta ja ympyrästä muodostui Tinnalle turvallisen ja rajatun olemassaolon kehä. Mielestäni se kuitenkin oppi ikään kuin temppuja, eli väistämään hienosti, peruuttamaan ja yleensäkin liikuttamaan jalkojaan toivotulla tavalla. Jokin sen olemuksessa kuitenkin kertoi, että nämä olivat ikään kuin opittuja maneereja, joita suorittaen se pääsisi rauhaan paineesta. Sen sielu ei kuitenkaan seurannut jalkojen mukana.

Ongelmat paljastuvat

Totuus paljastui käsittämättömän paljaana pyöröaitauksessa. Tinnalle ihminen oli käsittämättömän ongelmallinen asia. Jo pelkästään ihmisen läsnäolo pyöröaitauksessa sai sen ajattelemaan vain ja ainoastaan pakenemista. Uskomaton asia, sillä kotioloissa päivittäisissä tutuissa rutiineissa tämä tamma on mitä lutuisin olento, joka on pienimpienkin lasten hoidettavissa ja paijattavissa. Pyöröaitauksessa se taas oli harvinaisen vaatimatonta painetta silmittömästi pakeneva alkukantainen villihevonen, jonka ajatusmaailmaan ei mahtunut yhtään mikään muu kuin hillitön pako.  Jos tämä hevonen koki ihmisen taholta läsnäoloa, pyyntöä tai painetta vapaana, sen valinta oli yksinkertaisesti vain paeta. Ilmankos ne jarrut olivatkin kateissa. Lisää ongelmia olisi varmasti sadellut koulutuksen edetessä ilman intensiivistä pyöröaitauskoulutusta.

Hevosen elekieli on lahjomattoman rehellistä. Tinna kertoi eleillään ongelmansa, pelkonsa ja suojauksensa. Mitättömän pienin elein se osoitti pyöröaitauksessa  myös edistymistä. Toisena päivänä pyöröaitauksessa se suoristi itsensä pysähtyessään ensimmäisen kerran, kolmantena päivänä se otti jo yhden haparoivan askeleen Katjaa kohti. Siinä vaiheessa se oli juoksemisesta niin maitohapoilla, että mietin jo että tappaako hevonen itsensä tosiaan juoksemalla... Vaikka hevosen rotu on islantilainen, niin sisu oli aito suomalainen: ”periksi ei anneta!”  Katja antoi toisena vaihtoehtona sille juoksemisen, mihin ajatukseen Tinna tarrasi käsittämättömällä sitkeydellä. Se ei ensimmäisinä päivinä edes osannut harkita mitään muuta vaihtoehtoa kuin pelkän kiitolaukan ympäri pyöröaitausta. Sen reaktiot olivat äärimmäisen alkukantaiset.

Hevonen valitsee

Minulle katsojalle oli suuri ällistys nähdä niin konkreettisesti pikkutammani ongelmat. Pyöröaitaus alkoi minunkin silmissäni näyttää tehokkaalta tavalta etsiä ja ratkaista hevosen ongelmakohdat – sen suhtautumisessa ihmiseen, paineeseen ja sen reaktiotapojen muokkaamiseen. Pyöröaitauksessa valinnat ovat hevosen – antaa periksi tai juosta. Periksi antaminen tulee silloin todella sielun pohjasta vapaaehtoisesti eikä kiinni pitävän narun pakottamana. Jokaisessa tilanteessa pyöröaitauksessa on hevosella mahdollisuus valita – jos olo käy tukalaksi, niin hevonen pystyy siirtymään kauemmas tai peräti juosta kokonaan karkuun.

Tinnan isojen ihmisongelmien jäävuoren huippu  näkyi kotona vain toistuvana sierainten töristelynä ja ratsastaessa suoristetulla hevosella hillittömänä alta karkuun juoksemisena. Samoin useimmat uudet asiat olivat siitä pelottavia. Loimi oli huolestuttava hevosia nieleskelevä peto, ihmisen kädessä oleva viatonkin tavara sai tutisevat väreet pieneen tammaan. Huomasin itsekin käsitelleeni silkkihansikkain tammaani, jonka itsesuojeluvaisto oli harvinaisen timakasti viritetty.

Oppimismatka

Mitä taas minä opin... opin katsomaan ja lukemaan hevosen elekieltä, opin jopa ymmärtämään sitä.  Opin myös sen, että ilman hyviä koulutusolosuhteita en pääse edistymään. Tallin takapihalle putkahti ”upea” naruista ja lasikuitutolpista aidattu pyöröaitaus ja pisteenä iin päälle mieheni aitasi hyväpohjaisen pellon kentäksi.

Opin myös näkemään sen kuinka tavattoman kovapäinen ja sisukas tamma minulla onkaan – niin hyvässä kuin pahassakin. Sen olemus on hyvin alkukantainen, eli käytännöllisesti katsoen se piti kesyttää. Oli mielenkiintoista nähdä minkälainen ristipaine Tinnalla olikaan – toisaalta se halusi hirvittävästi ihmisen lähelle, mutta se ei uskaltanut. Hevosessa tapahtui valtaisa muutos, kun sitä kuunneltiin, ymmärrettiin ja kerrottiin sen ymmärtämällä tavalla hyvän olon löytyvän ihmisen luota.

Tulokset

Tinnan ja Katjan reilun kahden viikon sinnikkäät keskustelut pyöröaitauksessa tuottivat kerrassaan ilahduttavaa tulosta.  Tamma oppi myötäämään paineeseen kiireettä ja pehmeästi. Se oppi luottamaan ihmiseen ja omaan turvallisuuteensa. Takaisin Revonlahdelta tuli rento, rauhallinen ja tavattoman luottavainen hevonen. Siihen asti Tinna oli vain selviytynyt monista sitä jännittäneistä tilanteista ihmisen kanssa.

Olen ollut tavattoman kiitollinen Katjalta saamastani avusta, opeista ja neuvoista. Nyt taas omin voimin opettelemme yhteistyötä ja ratsun perusasioita. Tamma liikkuu keskimäärin kuin ajatus, vaikka edelleen sen pitää toisinaan palata varmistamaan oppimiaan asioita. Katjalta lainaan saatu lännensatula sai minut myös ihanaan koukkuun. Kurikan Leenalta sitten löytyikin minullekin ikioma sellainen.  Tunnen itseni kieltämättä hivenen heittöksi, sillä ratsastelen lännenratsuksi naamioidulla islantilaisella...

Ammattiratsuttajan käyttämisestä

Tammaa ostaessanikaan en edes kuvitellut selviäväni ilman kokeneen ammattiratsuttajan apua. Mukavaa huomata kuinka oikeassa olinkaan... Mielikuvitusleikeissä voisi pohtia olisinko Tinnan koulutuksessa edistynyt joten kuten ominkin avuin, mutta todennäköisesti olisimme vain törmänneet moneen potenssiin kertautuneisiin ongelmiin.

Nyt on Tinnan ongelmat käyty läpi syvältä ja huolellisesti. Kokenut hevosten kouluttaja näkee koulutettavasta ratsusta paljon enemmän kuin tällainen tavallinen hevosharrastaja. Kouluttajalla on myös monet kokeillut ja toimivat konstit ratkoa erilaisia ongelmia. Hevosta voi kouluttaa kahdella tavalla, toistojen kautta tai hevosen oman oivalluksen kautta. Jälkimmäinen on vinhasti tehokkaampi. Toki erilaisia rutiineja täytyy harjoitella, mutta rennon ja vastaanottavaisen hevosen kanssa sekin puoli tulee opituksi paljon vähemmällä vaivalla. Kaikille hevosyksilöille ei rentous ja yhteisymmärrys ihmisen kanssa ole ihan itsestään selvä asia. Perusteet yhteistyölle lähtevät paljon syvempää kuin apujen perusopisekelusta.

Se vielä täytyy sanoa, että harva hevonen tarvitsee noin pitkää pyöröaitauskoulutusta. Ehkä yksi syy niin syvällä oleviin ongelmiin on ollut kovin myöhäinen koulutusikä. Tinnan koulutus alkoi sen ollessa jo 6-vuotias. Sitä taas ei tiedetä, mitä kaikkea kokemusta tällä hevosella jo oli. Islanninhevonen on myös hyvin alkukantainen ja voimakkaan itsesuojeluvaiston omaava, vaikeissakin olosuhteissa selviämään jalostunut rotu.

Yhteinen oppimismatkamme jatkuu Tinnan kanssa vinhasti vikkelämpää nyt. Jokaisena päivänä itsekin opin uutta. Tamma puhuu omalla elekielellään ja keskustelu käy vilkkaana ja opettavaisena puolin jos toisinkin. Filosofisesti ajatellen ratsastus on hyvinkin henkinen laji, jota voisi vaikka verrata uuden kielen opiskeluun. Yhteisymmärrystä sekä kielioppia hiotaan varmasti useita vuosia – todennäköisesti koko lopun yhteisen elämän ajan.

Alkuun