
F a r m i n k a s v a t u s t o i m i n t a
American bashkir curlyt olivat vielä muutama vuosi sitten harvinainen näky virtuaalitalleilla, mutta nykyään se on yleistynyt reippaasti. Tosin vieläkään ei kasvattajia ole kuin pari tallia. American bashkir curlyja alkoi ilmestyä virtuaalimaailmaan vuonna 2003-2004, kun silloinen Mustangtalli niitä toi Yhdysvalloista. Catherine's Farm jatkaa vanhan tutun tallin kasvatustoimintaa.
Tallilla kasvatetaan american bashkir curlyja lännenratsastuskäyttöön sekä
karjahevosiksi. Lisäksi tallilla syntyy myös muiden rotujen varsoja, mutta niitä ei tallilla varsinaisesti kasvateta. Tallilla syntyneet kasvatit tunnistat kasvattajanimestä Catherine's.
Kasvatustoiminnalla pyrimme tuomaan american bashkir curlyja enemmän virtuaalimaailmaan ja ihmisten tietoon sekä tuomaan westernkilpailuradoille lisää uusia kilpailijoita. Myös suku on tärkeä osa kasvatustoimintaamme ja yritänkin luoda mahdollisimman erisukuisia kasvatteja virtuaalimaailmaan.
Tamma kantaa varsaa kolme viikkoa ja varsa on valmis heti uuteen kotiin. Tallin hevoset ikääntyvät VHKR:rän mukaan ja niin myös tulevat varsat ikääntyvät. Varsa on siis kuukauden päästä syntymästään yksi vuotias.
Oletko kiinnostunut tilausvarsasta? Ota yhteyttä suoraan sähköpostiin ja lähetä tilaus. Ilmoita tarvittavat asiat eli haluamasi ori, tamma, varsan tulevaisuus ja minne se menee. Tilausvarsan saat itsellesi heti, kun varsa on vieroitettu.
Lähes kaikki tallilla syntyneet kasvatit myydään eteenpäin uusiin koteihin ja emme pidä valtuuksia määrätä niiden loppuelämästä. Seuraavat myyntiohjeet olen kuitenkin laatinut ja toivon, että niitä myös noudatettaisiin jonkin verran.
- Kasvatilla tulee olla jonkinlaista toimintaa eli se ei saa vain seisoskella karsinassaan. Toiminta voi olla mitä vain; kilpailemista, siitos, tunti tai vaikka vain päiväkirjamerkinnät. Ihan sama mitä, kunhan vain näkee hevosen olevan edelleen hengissä.
- Jos et voi enään pitää kasvattia, voit myydä sen eteenpäin ilman lupaani. Olisi kuitenkin kiva, jos ilmoittaisit vieraskirjassa pistäväsi kasvatin myyntiin. Otan myös kasvatin takaisin, jos et itse halua sitä myydä.
- Kasvatin saa "tapattaa" ilman minun lupaani, kunhan tämä kuoleminen ei tapahtu parin viikon sisällä ostosta. Myös ruunaus on sallittu.
- Jos vain mahdollista, niin käy välillä kirjoittelemassa vieraskirjaan kuulumisia!
Tilastoa roduista ja kasvateista
| Kuukausi |
Rotu |
| |
ox |
abc |
paint |
morab |
morg |
azteca D |
x |
ox-app |
| 12/2006 |
3 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
| 11/2006 |
0 |
0 |
0 |
0 |
1 |
1 |
1 |
1 |
| 10/2006 |
2 |
3 |
0 |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
| 9/2006 |
2 |
1 |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
| 8/2006 |
1 |
1 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
| 6/2006 |
3 |
3 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
0 |
| Yhteensä |
11 |
8 |
1 |
1 |
1 |
1 |
1 |
1 |
|

|